Takana on noin 15 000 kilometriä, viisi maata ja vajaat viisi kuukautta. Nyt pikavuoromyrsky on omalta osaltani laantunut ja tulevaisuus näyttää jotakuinkin tyyneltä.
Vaikken palaa suomalaiseen arkeen kuin vasta parin viikon päästä, muuttui pari päivää sitten paljon. Kun Jani Laine täräytti Dingonsa parkkiin melbournelaisen hostellin pihaan, sai yksi luku päätöksensä. Öisen suurkaupungin vilinässä tallustellessa sen ymmärsi heti.
Enää ei lähdetä eikä saavuta. Melbourne on maali, josta tie vie viimein kotiin, arkeen. Vaikka lähteminen ei matkan varrella aina helppoa ollutkaan, oli se silti voimaannuttava, kantava tunne. Viihtyisistäkin paikoista lähtemisessä on oma riemunsa, sillä eteenpäin menemisen tunne täyttää pään. On pakko nähdä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Se huumaa.
Liikkumisen, matkalla olemisen tunteen lisäksi haastavien, outojen ja ainutlaatuisten tilanteiden kaipuu polttaa jo rinnassa.
Kun muutaman käytännössä valvotun yön jälkeen löytää itsensä Singaporen satamasta siivoilemasta parikymppistä suomalaisbussia, ymmärtää jo tuossa hetkessä, ettei vastaavaan paikkaan välttämättä enää päädy. Samaan kategoriaan voidaan laskea parin malesiankiinalaisen bussikorjaajan kanssa nautittu, kielimuurin ylittämisen sävyttämä illallinen Melakassa.
Koetun jälkeen melbournelaisen hostellihuoneen yläpunkka tuntuu kovin yksitoikkoiselta, jopa arkiselta paikalta. Omaa aikaa täältä löytyy ja tavallaan sitä tarvitseekin. Silti ympärillä pyörivien pikavuorolaisten määrän dramaattinen laskeminen tekee olon yksinäiseksi. Viereisessä sängyssä pyörivälle saksalaisbackpackerille on nimittäin turha edes yrittää kertoa, miten olen Melbourneen päätynyt. Sen voi ymmärtää vain, jos on saman matkan itse taittanut.
Ulkopuolisen silmin myös jäähyväishetken arkisuus saattaisi näyttää huvittavalta. Viiden kuukauden lähes tauottoman yhteiselon jälkeen yllyimme Viihdepäällikkö Tuomaksen kanssa kättelemään. Kyyneliä ei tirautettu myöskään pikavuorokipparin täräyttäessä kohti Darwinia.
Takaraivossa kolkuttaneekin jo ajatus siitä, ettei tämä pikavuoromyräkkä ole vielä lähelläkään huippuaan. Ja tottahan se on: takaisin Saloon on vielä pitkä matka.
Nyt on kuitenkin tyyntä. Ei ole pakko lähteä, voi vain olla. Toisaalta eipä sitä ollut alun perinkään pakko lähteä yhtään mihinkään.
Seuraava myrskyä odotellessa.
P.S. Tätä kirjoittaessa Jani on ollut autonpalautusmatkalla jo tuntikausia ja saavuttanee illansuussa ensimmäisen pysähdyspaikkansa, noin 800 kilometrin päässä sijaitsevan Adelaiden.
—
The Pikavuoro storm came and went. Now, it is gone. What is left, is an empty feeling that is caused by not constantly moving. After full five months of travelling, driving and hurrying, staying put feels quite impossible.
Fortunately, this storm is not over yet, not even close. It is still a long and hard road back to Finland. Meanwhile, we will enjoy our much-deserved brake. Well, at least most of us will – Jani the Driver keeps on driving. At the moment, he is on his way to Darwin to return the rental bus Dingo and should reach Adelaide tonight.
Kiitoksia teille urheille Pikavuoromatkailijoille viiden kuukauden nojatuolimatkailustamme täällä kotipuolessa. On ollut itkussa ja naurussa pidättelemistä matkanne vaiheita seuratessa. Päivittäin piti kirjoitteluanne seurata. Hyvin hoidettu tiedotuspuoli kuvien kera. Kaikkea hyvää koko poppoolle, pärjäilkää!
Samoin tuhannesti kiitoksia Kallelle mielenkiintoisista sepustuksissa ja ihanista kuvista. Myös päivittäin tuli seurattua niitä. Ainoastaan itse ollessani hiihtomatkalla jäi väliin. Ihan jään kaipaamaan niitä. Mutta jotain kai on luvassa jatkossakin. Janille jaksamista ja hyvää jatkoa, muille mukavaa lomaa ja kotimatkaa.
Ruutulippu heilahti, joten onnittelut maaliin saapuneille! Tai välietappiin… hienoja teksteistä ja kuvista olemme saaneet kuukausien varrella nauttia ja elää seikkailussanne mukana. Onneksi nykypäivä mahdollistaa tämänkin – oma poika on siellä kaukana mutta kuitenkin lähellä…
Kiitos Kalle mahtavista kirjoituksista, kuvista ja videoklipeistä matkan varrelta! Päivittäin on pitänyt käydä katsomassa, onko jotain uutta kirjoitusta. Pitkiä taukoja uutisoinnissa ei ole tullut, joten kotoa käsin matkaa tehneenä olen enemmän kuin tyytyväinen! Nyt sitten vain odottelemaan tietoja Ajokin siirtymisestä Amerikan mantereelle, ja milloin matka siellä jatkuu. 🙂
Ja Janille turvallista paluumatkaa Darwiniin! Lähtikö Janille kyytiläisiä, vai joutuuko yksinään ajelemaan?
”Kaveria ei jätetä” veikkaisin, kokoonpanosta tosin mulla ei ole tietoa – ainoastaan jonkinmoinen aavistus. :=)
Kiitos hienoista kuvista ja matkakertomuksista” pikavuoron mukana Salosta – maailmalle”. Täällä pohojanmaalla oli hieno seurata salolaisten hullutuksia lähteä maailmalle ja ent. kiskolaisena sai nostaa hattua onnistuneelle matkalle 🙂 siellä tehrähän jos päätetähän, eikä vaan yksin puhuta! Kyllähän täälläkin tapahtuu,mutta kun on niin pirun pitkät sanat, niin asioiden puhuminen vie koko päivän ja tekemiset jää vähemmälle 🙂 Janille KIITOS matkasta,omistat tosi rautaiset hermot, aivan mahtava homma! Tämä toinen matka tais olla helpompi ”itäsuomen” matkaan verrattuna,silti monelta jäis ajamatta, kun siinä on osattava muutakin kuin rattia pyörittää.Sohvalta kun oli niin helppo antaa ohjeita. Mukana olleille jäi varmasti ihanat muistot, kun hengissä selvisivät ja paljon näkivät.Kaikille matkalla -bussissa ja näillä sivuilla olleille aurinkoisia kevätpäiviä ja Kiitos! 🙂
Kiitoksia taas blogin pitämisestä ja ilmaisesta 5 kuukauden nojatuolimatkasta, kuten saga yllä kirjoitti! Toivottavasti saamme lukea taas uusia kirjoituksia kun Ajokki Royal siirtyy seuraavalle mantereelle.
KIITOS Jani, Kalle ja kumppanit! On ollut mahtavaa saada seurata teidän seikkailuanne! Hyvää jatkoa kaikille!
Suurkiitokset kaikille seuranneille 🙂 Vinkki: kanavalla kannattaa pysyä edelleen!
K
Kanavalla pysytään. Australiasta jäi jotenkin lattea kuva mutta Ajokin jatko kiinnostaa.
Tsemppiä projektiin.
Kiitos mukavasta nojatuolimatkasta. Ajokin kohtalo vain huolettaa, pääseehän karanteenista pois uusille matkoille. Päivien kohokohta lukea Pikavuoron kuulumiset. Jatkomatkoja odotellessa.