Eilinen ja tämä päivä saatiin viettää suurelta osin Ajokin hellässä huomassa. Lähes 600 km ajoa, kaksi rajanylitysruljanssia ja muutaman u-käännöksenkin vaatinut siirtymä Kiovasta Transnistrian kautta Moldovan Chisinauhin sujui kuitenkin jopa yllättävän näppärästi.
Edellisyötä vietettiin ihan rekkakuskeina, yöpyminen tapahtui rekkapenojen suosimissa tienvarsimotelleissa. Suurin osa ajokkilaisista jätettiin edes jollain neuvostoaikaisella asteikolla viihtyisään majatalotyyppiseen motelliin, itse jatkoin muutaman muun kanssa pienempään, epämääräisen autokorjaamon ja huoltoaseman väliin lintattuun, ainakin muutaman torakan hyväksi toteamaan majoitukseen. Pihapiirissä oli mukavasti terasilla hönöttäneille pikavuorolaisille ohjelmaa, olihan lauantai-ilta ja jos jonkinlaista tuning-ladaa enemmän tai vähemmän humalaisilla kuskeilla pyöri nurkissa.
Aamua aloiteltiin jälleen kerran jo tuttuakin tutummaksi tulleilla huoltoasemaeväillä. Ajaminen sujui mukavasti kumpuilevilla teillä halki auringonkukka-, kurpitsa- ja maissipeltojen. Pellot Ukrainassa ovat valtavia ja niitä tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin.
Rajaa lähestyttiin jälleen pienellä epävarmuudella, sillä omavaltaisesti itsenäiseksi julistautunut Transnistria ei ole erityisen kuuluisa vieraanvaraisuudestaan. Jani ja Kiovasta kyytiin hypännyt aiemmilta reissuilta tuttu Tomi Tölli ovat yrittäneet sinne aiemminkin. Silloin vierailu jäi tosiaan vain yritykseksi, mutta tällä kertaa puomit aukenivat 2,5 tunnin säätämisen jälkeen. Ajokille lätkäistiin lupa minivaltion läpiajoon, ja se piti suorittaa sakon uhalla 50 kilometrin puitteissa.
Transnistria on kapea, vain noin 20 kilometriä leveä ja noin 200 km pitkä kaistale Moldovan ja Ukrainan välissä. Se on julistautunut itsenäiseksi Moldovasta 1990, mutta yksikään muu valtio ei ole tunnustanut itsenäisyyttä. Virallisesti se sijaitsee Moldovan rajojen sisällä. Sillä on oma valuutta, jota saa vain alueen sisältä, kansainväliset luottokortit eivät kelpaa maksuvälineeksi. Konflikti alueella sai alkunsa kielilaista, kun Romaniasta tehtiin Moldovan ainoa virallinen kieli ja Transnistrian alueella puhutaan venäjää. Venäjä ja Transnistria ovatkin alusta alkaen olleet hyvää pataa keskenään, ja Transnistrian liittämisestä Venäjään on käyty keskusteluja, kun taas Moldova havittelee EU-jäsenyyttä.
Lyhyestä visiitistä pääkaupunki Tiraspoliin ei jäänyt oikein käteen muuta kuin voitonriemu siitä, että pääsimme sinne saakka. Bussissa todettiinkin, että kaupunki olisi oikeastaan voinut olla mikä tahansa aiemmista itäblokin maista nähdyistä. Oli leveää katua, korskeaa patsasta ja kultakattoisia kirkkoja. Neuvostoaikaisia symboleita näkyi runsaasti. Osa edellisistä kylistä tutuista betonimuistomerkeistä tosin oli korvattu omaleimaisemmalla kaupunkikuvan kaunistajalla, panssarivaunulla. Niitä oli ripoteltu puistojen kulmiin ja aukioita koristamaan.
Kummastusta herätti myös yhden ja saman huoltoasema- ja supermarketketjun monopolia lähennellyt tiheys, kaikki samaa Sheriff-ketjua, jota ei ole näkynyt missään muualla. Nopea googletus kertookin kyseisen yrityksen omistavan myös maan televisiokanavan, rakennusyhtiön, Mercedes-Benz -myymälän, alkoholitehtaan, elintarviketehtaita, mainostoimiston, kasinon, jalkapalloseura FC Sheriff Tiraspolin ja joukkueen jalkapallostadionin sekä viiden tähden hotellin. Yhtiötä johtaa Transnistrian entisen presidentin poika ja sen on epäilty saaneen hallinnolta tukea liiketoiminnalleen sekä käytetyn salakuljetuksen rahanpesuun. Molemmat väitteet on tyrmätty propagandana.
Poistuminen Transnistriasta sujui helposti, odottelua kertyi vain noin tunnin verran. Nukkumaanmenoaika alkoi kolkutella jo ovella, kun vihdoin saavuimme Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhin. Pienen iltakävelyn perusteella kaupunki vaikuttaisi mielenkiintoiselta ja eläväiseltä, huomenna ollaan viisaampia pitääkö ensivaikutelma paikkansa.
