Soulin seikkailut – Pohjois-Korean kiikarointia

Voinette vaan arvata mitä Soul sai Reportterissa aikaan – jotain hyvin samankaltaista, kuin Hong Kong ja Shanghai. En uskalla enää edes kertoa kuinka vähillä yöunilla tuli Soulin kulmia nuuhkittua. Kerran aikaisemmin on vartalossa tuntunut tältä ja se oli Helsinki City Runin jälkeen.

 

Korea
Etelä-Korean lippu DMZ alueella.

Kaupungista löytyi tyydytys jokaiseen mielitekoon ja mihin kellonaikaan vain. Kahviloita on ennennäkemätön määrä ja asiakkaita riitti jokaiseen niistä. Korealaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Taksikuskitkin ottavat kyytin ja selvittävät mihin mennä. Monet tulevat kadulla ihan vain juttelemaan petrataakseen heikohkoa englanninkielen taitoaan.

 

Soulin katukuva
Kahvila kolmessa kerroksessa

Poikkeuksena maailmalla oleviin China Towneihin, löytyy Soulista Itaewonin alue, joka on amerikkalaisten sotilaiden jäljiltä muodostunut ulkomaalaisten kylä. Täällä Pikavuoro pääsi tyydyttämään englanninkielentaitonsa petraamista amerikkalaisten sotilaiden kanssa ja siiderin janoaan irlantilaisissa pubeissa.

Aikun ja Päivin seikkailuista onkin jo kerrottu. Me muut majoituimme taasen ympäri ydinkeskustaa, eri metropysäkkien ja yliopistojen läheisyyteen, emme niinkään levy-yhtiöiden konttorien ympärille. Yliopistot ovat Soulissa ne paikat, joiden tuntumassa tapahtuu ja on tarjontaa. Herra Bongin majatalon vieressä oleva yliopisto on Korean vanhin ja siellä on kehitetty kielen koko kirjoitusjärjestelmä. Yliopiston vanha päärakennus löytyy edelleen kampuksen keskeltä ja 1000 wonin setelistä.

 

Yliopisto Soul
Seremonia käynnissä yliopiston historiaa huokuvalla kampuksella.

Seoul Tower on matkaajien numero 1 äänestämä nähtävyys kaupungissa. Henkilökohtaisesti se tuntui hieman laimealta Macaon jälkeen. Korkeuksista sai kuitenkin lähettää postikortteja, joiden luvattiin löytävän Korean ulkopuolle, mikäli myyntitaskuun ujuttu kaksi 100 wonin kolikkoa postimerkkien seuraksi. Hieman epäilyttää tuo kolikoiden lähettely, mutta katsotaan jos kortit löytävät perille.

Woneja postiin
Maailman korkeimmalla olevana kirjeiden lähetyspaikkana taisivat itseään markkinoida.

Pohjois-Korean kiikarointi sitten olikin jo hieman jännittävämpää. Demilitarisoidulle alueelle rakennetussa tähystelymuseossa Odusanissa ei pitäisi olla mitään pelättävää, mutta maiden välinen jännite on melko konkreettisesti olemassa. Viimeisimpänä iskuna vuonna 2010 Pohjois-Korea tulitti Yeonpyeong saaria tuhoisin seurauksin. Jopa DMZ alueen lähihistoria on melko rauhaton ja siellä on sotilaiden lisäksi saanut surmansa siviilejä.

 

Muistolaatta
Odusan observatorion kuistilla oleva muistolaatta. Onko tähän ammuttu joku?

Mitä siellä pohjoisessa sitten näkyi?

Museossa pyörineen videon perusteella on näkökentässä vartiotorneja josta vartioidaan, ettei kukaan pääse loikkaamaan vain jokialueen erottamalle Etelä-Korean puolelle. Vartiointi onkin ollut tehokasta, sillä jokea ei ole ylitetty pohjoisesta päin vuosikymmeniin. Lisäksi lyhyimmillään 460 metrin päässä olevan Pohjois-Korean pelloilla näkyy kerrostaloja, jotka ovat rakennettu propaganda mielessä ja joita rakentaessa ovat materiaalit loppuneet kesken, sillä osasta puuttui katto.

 

100 wonia, 2,5 minuuttia Pohjois-Koreaa
Kiikarit suunnattuna pohjoiseen.

Pohjoiseen tiirailu oli, kuin olisi ollut eläintarhassa tutustumassa johonkin vieraaseen lajiin video-opastuksella. Tästä lajista ei tiedetä kaiken kaikkiaan kovinkaan paljoa, mutta sitä tavattaessa liikkuu se yleensä riisipellolla töissä. Pelloilla ei käytetä maatalouskoneita, eikä teillä näy autoja bensa-aineen puutteen takia. Laji asustaa oikeasti matalissa taloissa. Elinympäristö on melko paljas, sillä puut on hakattu lämmitystarpeisiin ja rajan valvomisen helpottamiseksi.

 

Korean vartiotorni
Joen vastaranta. Alle neljän kilometrin päässä eri elämä.

Kevennyksenä ja hieman yllättävänä turistikohteena pääsin uusien ystävieni, singaporelaisten palomiesten kanssa paikalliselle paloasemalle vierailulle. Palomiehet Soulissa tekevät vuoroa kolmen päivän kierrolla, siten että töissä ollaan yksi vuorokausi ja vapaalla kaksi. Tankoa jota pitkin liukua ei heidän asemallaan ole, mutta Singaporessa tankoa liu’utaan joka asemalla eri tyylillä ja erityisesti Suomeen verrattuna tullaan siellä alas yhdellä kädellä, ei kahdella. Loppu informaatio tikasautoista ja letkuista menikin ammattijargonian puolelle ja ohi suuremman ymmärryksen.

 

palomies
Palomies ja herrojen autot.

 

Paloauton kimpussa
Ammattilaiset tapaavat toisiaan ja vertailevat kalustoaan.

Soulista pidettiin paljon. Hintatasoltaan se oli huikea verrattuna reissun ensimmäisiin maihin ja kaupunkeihin, mutta yllätti positiivisesti kohtuulisuudellaan suhteessa laatuun.

 

http://youtu.be/RMDa-SO9KFw

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy