Lähdimme Botswanasta kohti Sambiaa jouluaaton aattona puolen päivän aikaan. Olimme ounastelleet lyhyttä ajopäivää, sillä lähin raja oli Kasanesta vain 10 kilometrin päässä. Lisäksi rajalta olisi ollut Livingstoneen matkaa vain noin 80 kilometriä.
Rajan yli olisi kuitenkin pitänyt mennä lautalla. Paikalliset epäilivät veden olevan niin matalalla, ettei Ajokilla olisi asiaa lautalle. Pohdinnan jälkeen päätimme tehdä parin sadan kilometrin lenkin ja ylittää rajan Sambiaan Namibian kautta.
Botswanasta Namibian puolelle pääsimme yhtä kivuttomasti kuin edelliselläkin kerralla. Porukka ulos bussista, leimat passeihin ja eteenpäin. Namibian puolella piti maksaa tievero ennen Sambian rajalle siirtymistä. Tämä vero maksettiin aikaisemmin Namibian puolella ajetuista kilometreistä, joita oli kertynyt noin 3000. Henkilöautoista peritään pelkkä vero, mutta linja-autoista ja rekoista menee vielä lisämaksu ajettujen kilometrien mukaan. Jani suoritti maksun jouluruuhkassa rypevällä huoltoasemalle sijoitetulla toimistolla ja matka jatkui raja-asemalle.
Läpi huutaen hoidetut rajan ylitykset loppuivat tähän. Namibian puolella virkailijat ilmoittivat, että jokaisesta maassa ajetusta kilometristä tulisi maksaa vielä lisää tieveroa. Päivän lenkin aikana meille oli kertynyt 79 kilometriä. Järjestelmässä oli kuitenkin vikaa, eikä aikaisemmin kirjatut maksut näkyneet. Tilanne ratkaistiin sopimalla, että päivän kilometrit maksetaan seuraavalla kerralla kun saavumme maahan. Saa nähdä tuleeko näin koskaan tapahtumaan.
Sambian puolella tilanne kävi mielenkiintoiseksi. Raja oli joulun takia ruuhkainen ja sekava seurakuntamme oli mukava lisä soppaan. Heti raja-alueella ajaessamme viisi riivaajaa alkoi juosta bussin rinnalla tarjoten muun muassa rahanvaihtopalvelua.
Sambian viisumin saa rajalta ja siihen voi valita joko yhden tai kaksi maahantuloa. Yksi sisäänmeno maksoi 50 USA:n dollaria ja kaksi 80 USA:n dollaria. Osalla matkustajista on tarkoitus tehdä päivän-parin retki Zimbabwen puolelle, joten molempia viisumeja tarvittiin.
Ongelmaksi meinasi muodostua se, että viisumin voi maksaa ainoastaan käteisellä ja dollareilla. Useilla rajoilla maailmassa eurotkin ovat nykyään käypää valuuttaa, mutta täällä ei käynyt muu kuin USAn dollarit. Viisumin hinnasta oli myös matkustajien keskuudessa kahdenlaista tietoa. Lonely Planetissa olleet hinnat osoittautuivat lopulta paikkaansa pitäväksi tiedoksi.
Kaikilla matkustajilla ei ollut dollareita vaihdettuina. Onneksi muutamat olivat hyvin varautuneita ja saimme kaikille tarvittavat viisumirahat. Pikavuorolaiset ovat nyt velkakierteessä kuka kenenkin kanssa.
Myös Ajokkia varten tarvittiin paperit kuntoon. Apuna käytettiin fixeriä, joka sai hoidettua homman suht kivuttomasti, mutta todennäköisesti roimaan ylihintaan. Vaihtoehtoja ei paljon ollut, sillä asioita hoitaessamme kello oli liikahtanut yli kuuden. Raja suljettiin virallisesti kuudelta, mutta me ylitimme rajan seitsemän jälkeen. Aplodien saattelemana ajoimme pois rajalta ja lähdimme ajamaan kohti Livingstonea – kääntyen aluksi väärään suuntaan.
Pienen seikkailun jälkeen pääsimme tien päälle auringon jo hiipiessä mailleen. Tie rajalta Livingstoneen oli paikoitellen todella huonossa kunnossa. Ajoradalla oli valtavia monttuja ja tie oli muutenkin möykkyinen. Pimeys ja tien laidassa hengailevat lehmät eivät tilannetta helpottaneet. Heijastinkauppiaalle olisi myös tässä maassa rahareikää, sillä tummiin vaatteisiin pukeutuneita afrikkalaisia on pilkkopimeässä äärimmäisen haastavaa havaita.
Osalla matkustajista oli Livingstonesta valmiiksi varattu majoitus, kun taas noin kymmenen matkustajaa olivat jättäneet varaukset tekemättä. Perillä odotti jo yksi uusi matkalainen, joka pääsi heti järjestelemään asioita ja kyselemään majoitusta niille, joilla ei sitä ennestään ollut. Onnistuimme saamaa kaikille majapaikan vaikka saavuimme perille puolen yön aikaan. Väsyneinä vetäydyimme nukkumaan jouluyön taikaa kaivaten.
Tänään soi: Don Huonot – Sininen Yö
__
From Botswana to Sambia – via Namibia
We was supposed to have a short driving day. So we thought. Only 80km for Kasane to Livingstone. Unfortunately there was a ferry on the border. Locals told us that Ajokki has no business to go on the ferry. That the bus is too low and we wont be able to get the bus in. So we decidet to take a detour via Namibia.
It was only little over 200 km, but it took us the whole day. Border crossing from Botswana back to Namibia was easy, althought we had to pay some roadtaxes from previous visit. But crossing from Namibia to Zambia turn out to be not so easy.
First problem was that we needed a visa. We knew that, but what we didn´t know was how much the visa would cost (we had old info) and that the only currency you can pay the visa is US dollars. All the passengers didn´t have US dollars with them. Luckily some were better prepared and w egot visa´s for everyone. Some took only single entry visa that was 50 USD and some double entry visa (80USD) because they are planning to make a day trip to Zimbabwe.
The border was officially closed at six, but they let us go thru even it was almost seven. At sunset we hit the road on Zambia side and oh boy, what a road it was. Potholes size of a traktor tire! Very bad road. It took us until midnight to get to Livingstone even there was not so many kilometres to drive. Driving in the darkness is not fun in Africa. There are so many animals on the road and also people with dark clothes.
We made it to Livingstone around midnight and managed to get accommodation for everyone. Tired but happy, we went to sleep waiting for the next day and Christmas.
