”Problem with bus” – Jumissa Turkissa

 

Su 5.4.2015, Kapikule (TR)

Aiemmat ylistykseni siitä, miten hyvin asiat Turkissa toimivat saattoivat olla ennenaikaisia. Olemme nimittäin jumissa Turkin ja Bulgarian välisellä rajalla emmekä tule ainakaan tänään rajaa ylittämäänkään. Ajokki jäi tullialueelle ja me matkustajat majoituimme yöksi hotelliin muutaman sadan metrin päähän rajasta Turkin puolelle. Tässä siis ollaan. Bulgaria ja Sofia ovat toistaiseksi haave vain.

Kaikki alkoi hyvin. Tiet olivat vallan mainioita ja sää kirkas. Virkavalta ei meitä matkalla Istanbulista Kapikulen rajalle vaivannut ja liikennekin oli sangen hiljaista. Kaikin puolin hyvä ajopäivä siis. Olimme rajalla jo yhden maissa iltapäivällä. Matkalaisten passit leimattiin tehokkaasti ulos Turkista ja Jani lähti tulliin selvittämään Ajokin asioita. Keniasta ostettu kopiokonekin kaivettiin esiin, auton tulliaskirjasta kun tarvittiin kopio. Hyvin toimi kone edelleen ja asiat näyttivät vielä tässä vaiheessa luistavan.

Pian tuuli kuitenkin kääntyi. Kippari viipyi tullitoimistossa pitkään ja tilanne alkoi näyttää yhä kehnommalta. Oli selvinnyt, että Mersin sataman tullissa oli tehty virhe. Ajokin tietoja ei oltu ikinä syötetty tullin tietokonejärjestelmään. Auto ikään kuin ei siis ikinä ole edes virallisesti ollut Turkissa. Tulliporukka soitteli kovasti ympäriinsä ja pian ilmeni, että sunnuntaisin Mersinin sataman autotulli on suljettu. Siellä ei ollut ketään. Meidän olisi odotettava huomiseen, eikä mikään auttanut. Tullin pomo ei voisi päästää meitä pois Turkista ennen kuin Mersiniin olisi saatu yhteys ja asia selvitetty. Kaiken lisäksi yli 20-vuotiaita busseja ei edes saisi kuulemma Turkkiin tuoda. Mielenkiintoista. Ilmeisesti Ajokkia ei paikallisten säädösten mukaan – mikäli tämäkään tieto nyt oikea on, yhteinen kieli kun oli täläkin rajalla aika lailla hakusessa – ei olisi ikinä edes saanut päästää ulos Mersinin satamasta.

Ok, hyvä. Päätimme hyväksyä tosiasiat ja majoittua läheiseen hotelliin. Leimautimme uudelleen passimme tullikopilla, jossa ihmeteltiin maastapoistumisleimojamme, olivathan ne samalta päivältä. Tällainen edes takaisin ramppaaminen ei kuitenkaan liene laitonta, joten passeihin tuli lopulta leima ja pääsimme virallisestikin takaisin maahan. Nousimme bussiin, käynnistimme sen ja Jani ajoi viimeiselle tullialueen puomille. Puomi ei auennut. Taas selvittelyjä ja puheluita. ”Problem with bus”. Selvisi, ettei Ajokkia päästettäisi pois alueelta ja meidän tulisi poistua kävellen, sillä eihän Turkissa saa ajaa yli 20-vuotiaalla bussilla.

Sellaista siis tänään. Onneksi hotelli ei kuitenkaan ollut kaukana joten kävelymatka oli sangen inhimillinen. Hengaamme täällä huomisaamuun asti, jolloin kohtalomme toivoakseni selviää. Mersinin tulli aukeaa yhdeksältä, jolloin asiaan ainakin tulee lisävalaistusta.

 

150405-12
Rekkoja. Jono ennen rajaa oli ainakin 20 kilometrin mittainen.

 

150405-11
Menemisen meininkiä.

 

150405-13
Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Tauko ennen rajaa.

 

150405-14
Kamat kantoon, bussi jää tähän. Turkin ja Bulgarian välisellä tullialueella.

 

150405-15
…ja mars hotelliin. Kahden hengen huone tässä sangen siistissä kolmen tähden hotellissa maksaa 100 liiraa.

 

 

 

  1. Aluksi pelästyin että auto petti mutta vain viranomaiset. No eihän me oltukaan ihan niin Euroopassa kuin aluksi tuntui. Luulisi että huomenna joku osaa laskea että parempi päästää auto maasta kuin ottaa se ongelmaksi. Sellainen kysymys heräsi että ettekö ole nähneet Turkissa yhtään vanhempaa bussia. Kuvitellaampa että Turkki pääsisi eu:hun, laki yhtenäistettäisiin ja autoteollisuus lobbaisi ja jatkossa missään ei saisi ajaa tuota vanhemmilla autoilla.

    1. Timon kanssa pitkälti samaa mieltä. Jos joku on tehnyt virheen ja päästänyt bussin maahan väärin perustein, lienee helpointa hankkiutua siitä mahd. pian eroon. Puomi auki ja bussi EU:n puolelle. Ongelma EU:n puolella, ei kiinnosta Turkkia.

      Mihinköhän ne ajo- ja käyttökelpoiset yli 20-vuotiaat turkkilaiset bussit joutuu? Syyriaan ja Irakiin?

  2. Tämä on tosiaan hieman mystinen ongelma ja ajatusmalli. Vähän sama juttu kuin meille kävi pienemmällä porukalla Valko-Venjällä puolitoista vuotta takaperin. Pääsimme kyllä sisään maahan, mutta emme sieltä pois. Toivotaan kuitenkin parasta ja että huomenna asiat rupeavat selviämään. Jos bussi ei ikinä olisi saanut maassa ollakaan, niin miksi ihmeessä turkkilaiset haluaisivat sitä siellä yhtään ylimääräistä päivää pitää? Tämä on myös omasta mielestänikin mainio kysymys.

    Hyvä kysymys on myös tuo paikallisen kaluston ikää koskeva. Pähkäilimme itse asiassa samaa asiaa tuossa juuri ruokaillessamme, ja kovin uudelta bussikalusto täällä kieltämättä näyttää. Vanhempia busseja ei ole liikenteessä lainkaan, tai ainakaan me emme sellaisia ole nähneet.

    Toisaalta pitää myös muistaa, ettei tuo 20 vuoden sääntö välttämättä taaskaan ole mikään oikea totuus.

  3. Hienoa etta kuitenkin ootte ongelmitta paasseet sinne asti. Toivon etta huomenna ongelmat ratkaistuvat, kuten yleensa ne jotenkin aina tuuppaa tapahtumaan. Kuten kerroin jo ne siella kapikulessa ovat aika tarkkoja.Mutta uskon etta asiat hoituu! Jos Mersinin paassa tarvitaan apua voin yrittaa auttaa.

    Kiva on ollut seurata teidan matkaa Turkissa 🙂

    1. Kiitoksia. Toivotaan, että asiat selviävät. Jani on tullissa selvittämässä tilannetta. Eilen lupailivat jotain, mutta liekö tänään tullut vähän takapakkia. Tilanne on vähän sekava, ymmärtääkseni. Katsotaan…

  4. Vanhat joukkoliikenteen bussit lahjotettiin Pakistaniin muutama vuosi sitten. En ole kuullut 20v saantoa itse vaikka Turkissa asun. 😉 Ottakaa iisisti, ei kannata hermostua. Kysykaa ”tanneko me jaamme nyt sitten asumaan” 😀

    1. Kas, vai Pakistanissa ovat Turkin vanhat bussit. En ollut itse läsnä kun tuosta 20 vuoden säännöstä on puhuttu, joten en tiedä mitä siitä lopulta sanottiin. Epäilen, että säännössä voi olla jonkinlainen totuudensiemen, mutta tuskinpa se, ettei Turkkiin saisi missään tianteessa ikinä tuoda yli 20-vuotiasta bussia, on ihan totta. Tuntuu jotenkin niin hölmöltä ja epäuskottavalta.

  5. Voi hyvää päivää.
    Oliskin ollut liian auvoista se Turkki kaikkinensa ilman tätä sählinkiä. Mistä ne keksivätkin nyt ruveta risaamaan, kun olisivat juuri teistä päässeet siististi eroon? On joitakin byrokraatteja sielläkin maassa joitten pitää päteä kaikkien edestä. Laulakaa vaikka sitä kuuluisaa marssilaulua siellä, varmuuden vuoksi suomenkielellä. …hurraa nyt komppania kotiamme kohti jne. Suomalaisen sisun osoitukseksi.
    Tsemppiä, asioilla on tapana järjestyä. Niinkin sanotaan.
    t Leena

    1. Selvisihän se asia lopulta ja pääsimme jatkamaan! Lisäraporttia yksityiskohdista luvassa pian. Loppujen lopuksi syy siihen, miksi rajalla seisoimme vaikutti suhteellisen loogiselta. Mikäli siis asian oikea laita selvisi, koskaanhan näistä ei tiedä. Mutta nyt kuitenkin jo onnellisesti Sofiassa, vaikka aika pitkä päivä sitten eilisestä lopulta tulikin.

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy