Maukas banaaniroti piristi aikaista aamua, jona Pikavuoro jätti taakseen Kuala Besutin seesteisen kyläpahasen. Tällä kertaa bussimatkailuun otettiin uudenlainen näkökulma: vain lähtöaika päätettiin etukäteen, suunnaksi arvottiin etelä ja loppu jätettiin kohtalon hellään huomaan.
Parin tunnin rullailun jälkeen korkeampi voima – yhdelle yliluonnollisempi, toiselle enemmänkin ilmanpaineista ja vuodenaikojen luonnollisesta vaihtelusta johtuva – vihjaili ajopäivästä tulevan pitkä. Sateen piiskatessa Ajokin tuulilasia ei nimittäin tehnyt pahemmin mieli pysähdellä, vaan matkustajiston yksimielisellä päätöksellä matkaa jatkettiin läpi unisten taajamien.
Kyydissä istuvia sää todella suosi. Kun keskipäivän aurinko loisti poissaolollaan, riitti bussin muutoinkin varsin tehokas ilmastointijärjestelmä pitämään kyytiläisten olon varsin viileänä. Keskivaiheilta kuului pelikorttien lätkintää, takaosasta kirjan sivujen selausta ja matkakaiuttimista Bon Jovia. Kuskikin vaikutti tyytyväiseltä etenemistahtiin, vaikka koiranilma saattoi ratin takana tuntua hivenen raskaammalta kuin pelkääjän paikalla.
Parin vessatauon ja suhteellisen tyydyttävän kanariisiaterian jälkeen tultiin tienristeykseen, jossa osa päätäntävallasta siirrettiin rouva Fortunalta takaisin pikavuorolaisilla. Säätila saattoi silti vaikuttaa päätökseen jatkaa matkaa Malesian vetiseltä itärannikolta kohti kuivempia keskiosia. Viime kerrasta viisastuneena ylänköalueet ja vuorstotiet jätettiin kuitenkin suosiolla pois laskuista ja suunnaksi otettiin Kuala Lumpurin betonimetsä.
Kuumaa moottoritietä posotettiin muutaman sadan kilometrin edestä ennen kuin horistontissa siinsivät vihdoin suurkaupungin läheisyydestä vihjailevat pilvenpiirtäjät. Ja varteenotettava lauantai-illan ruuhka. Auringonlasku olikin jo historiaa, kun Jani vihdoin kurvasi Ajokin kaltaistensa sekaan paikalliselle bussiparkkikselle.
Ja ne pilvenpiirtäjät, niitä Kuala Lumpur, astetta coolimmin pelkkä KL, on pullollaan. Ainakin tälle kaupunkilaispojalle saapuminen ostoskeskusten, markkinavoimien ja öljyrahan luvattuun maahan tuntui kotiinpaluulta. Katsos, postikorttirantoihinkin kyllästyy.
Tunnistatko kuvan hökkelin? Vinkki: se on korkea.
—
English
After a couple of days in Kuala Besut, Pikavuoro hit the road again. This time we wanted to try something new – only the departure time was decided beforehand, destination still remained unknown as Ajokki Royal drove away from the sleepy fisherman village.
Eventually, it was faith, who decided where to go. The pouring rain, hopelessly cloudy sky and, for once, pleasant driving temperature made it impossible for us not to stop. Naturally, we did at some point. The point was Kuala Lumpur, the forest of skyscrapers, shopping malls and year-end sales.
Olisko kuvassa toinen Petronasin kaksoistorneista?
Sehan tuo on, jos Kualaan haluaa tutustua ylailmoista niin tuo petronas kannattaa jattaa kylmasti valiin ja suunnata Kl toweriin eli paikallisten mukaan menaraan josta on huomattavasti komeammat nakoalat ja tuo petronaskin nakyy sielta upeasti.
Tuo petronas kun vaatii aamulla kaynnin tornin juuressa varausnumeron hakuineen sitten saat kelloajan milloin paaset torniin ja lopuksi kun paaset torniin niin kaynti on vain 43 kerroksen tornien valissa olevalle sillalle joka on vain 170 metrin korkeudessa, vertailun vuoksi Kl towerissa paaset 282 metrin korkeudessa olevaan ravintolaan vaikkapa lounastamaan hintaan 60RM ja joku entrance fee siihen oli paalle noin 35RM suosittelen ehdottomasti jokaiselle Kl kavijalle, illallinen on sitten kalliimpi mutta silloin towerista aukeavat upeat yonakymat kaupunkiin