Ateria saapuu pöytään parahiksi, nälkäkuolema on vältetty.
Al denteä pasta ei ole nähnytkään ja ylikermaisen sekä tulikuuman kastikkeen joukossa lilluvia sattumia on vaikea tunnistaa. Kokonaisuus on silti aavikko-olosuhteet huomioon ottaen vähintäänkin kelvollinen. Edellisillasta muistuttava hento valkoviinin katku vielä kruunaa välimerellisen makuelämyksen täyteläisen trooppisella aromillaan.
Parasta pubissa nautitussa lounaassa on hinta. Viiden dollarin, suomalaisittain neljän euron, ateria ei kevennä lompakkoa samaan tapaan kuin yleensä vähintään triplasti tyyriimmät murkinat. Kaiken kaikkiaan kokemus on ainoa laatuaan: ensimmäinen Australiassa nautittu hyvä, raikas ja mcdonaldsiton ravintolaruoka.
Närästyskin alkaa helpottaa ja mieli paranee entisestään, kun pikavuorokippari Jani Laine kuittaa muutaman minuutin kestäneen puhelun hymy huulilla. Lainattu sijaisbussi on jälleen ajokunnossa.
Vajaa vuorokausi sitten Pikavuoron saapuessa Alice Springsiin pakoputki pamahti taas vaihteeksi. Tällä kertaa ongelma saatiin korjattua kuitenkin nopeasti. Edelliskerran väliaikaisen hitsausratkaisun sijaan osat vaihdettiin nyt kokonaan, ja bussilla pitäisi nyt kaiken järjen mukaan pystyä posottelemaan ongelmitta aina Melbourneen asti. Saapa silti nähdä.
Viivästys saatiin pidettyä siis päivän mittaisena, ja jumiin olisi voinut jäädä Alice Springsiä huonompaankin paikkaan. Esimerkiksi keskelle erämaata. Tai vielä tätäkin pienempään kylään. Molempia tästä maasta kun löytyy runsain mitoin.
Eipä silti, ei Alice Springskään varsinainen metropoli ole. Asukkaita on mutu-tuntumalla 30 000, julkinen liikenne lähti paikalliskontaktin mukaan pyörimään reilut puoli vuotta sitten ja talojen maksimikorkeus tuntuu olevan kaksi kerrosta. Ulurua ja muiden lähiseutujen luontokohteita lienee kiittäminen matkailijoiden suhteellisesta määrästä – kaupungissa itsessään ei nimittäin juuri nähtävää ole.
Parasta moniin tällä matkalla nähtyihin paikkoihin verrattuna on ilmasto. Aurinko paistaa, pilvet loistavat täydellisellä poissaolollaan, mutta hikoilla ei tarvitse. Ilma on nimittäin rutikuivaa, tuulenvire tuntuu kasvoilla hiustenkuivaajan lämpimältä puhallukselta.
Lämpöä piisaa: päiväsaikaan auringossa varmasti reilut 40 astetta. Kuumuudesta kenties johtuukin Alicen rauhallinen elämänmeno. Autot rullailevat kylänraittia rauhaksiin ja aboriginaalit palloilevat kadunkulmissa, puistoissa ja penkeillä – täällä vielä huomattavasti tervehenkisemmin kuin Darwinissa, jossa alkuperäiskansan edustajat keskittyivät pitkälti kittaamiseen ja örveltämiseen.
Kiteytettynä voisi siis sanoa, ettei Alice Springs mikään lomailijan paratiisi ole. Läpikulkuun kaupunki soveltuu silti huomattavan hyvin. Hostellin uima-altaalla aurinkoa palvoen päivä kuluu rattoisasti – tosin kaipuu ihmisten pariin on kova.
Kaupunkiin, kiitos, kuuluukin nöyrä pyyntöni. Matka sinne alkaa huomenna.
P.S. Tänään on viimeinen päivä ehdottaa nimeä Ajokin sijaiselle! Osallistu skabaan ja voita Mad World –kirja!
—
Alice Springs might not be the most popular destination for tourists but it sure is worth a one night visit on the way to and from Uluru. At least, for Pikavuoro Alice has served well – in addition to the sun, heat and sleep we managed to repair our bus.
The exhaust system broke down once again as we were approaching Alice Springs yesterday afternoon. It was not that big surprise since the fix that was made a couple of days ago was meant to be temporary, although not to this extent.
Originally we hoped to reach the east coast before finally replacing the exhaust system but the blow we experienced yesterday forced us to take action today. Luckily, and for a change, Jani the Driver managed to find a proper garage that was able to repair the bus with minimal fuzz. Altogether, it took those guys just only a few hours to finish the job.
Thus, tomorrow we will continue our journey from Alice Springs to the east coast with an almost brand new bus that will, hopefully, last until Melbourne!
