Päivitys peittojen alta

Eilen illalla ja yöllä iski kova kuume, minkä vuoksi sunnuntaipäivä kului Himalaja Hotellin huoneessa vällyjen välissä. Joskus se on tällaista, ei voi mitään.

Kävimme paikallisen oppaan ja säätömiehen Dashin kanssa hetki sitten tiibetiläismamman klinikalla, josta irtosi sellainen satsi kaikkea mahdollista silmätipoista mystillisiin mustiin yöpillereihin, että varmaan alkaa tukkakin kasvaa uudestaan päässä. Nappikourallisen jälkeen olo on jo huomattavasti parempi, ilmeisesti perinteinen Burana-kuuri ei riittänyt selättämään flunssaa.

Myös vasen silmäni on ilmeisesti tulehtunut. Iskin silmän uutenavuonna Suomessa muuttoapuna ollessani eräästä laitteesta irronneeseen letkunpätkään, ja nyt silmä on kipeytynyt uudestaan.

Pelkäsin ensin, että silmässä on painetta, joka on laajentunut, kun nousimme yläilmoihin. Lekurin mukaan tästä ei onneksi ole kyse. Olin hieman elätellyt toiveita tyylikkäästä silmälapusta, mutta sellaistakaan ei valitettavati irronnut.

Hieman harmittaa tuhlata muutenkin tiiviistä Tiibetin-osuudesta kokonainen päivä hotellilla rötväilyyn, mutta kehon ääntä on pakko kuunnella.

Varsinkin kun huomenna on edessä raskas ajopäivä. Suuntaamme Shigatseen, joka sijaitsee noin 250 kilometriä Lhasasta lounaaseen. Vaikka kilometrejä ei ole kovin kummoinen määrä, ajonopeus tuskin huimaa päätä.

Matkalla käväistään kuitenkin yli 5000 metrissä, joten maisemat palkitsevat vuoristotiellä köröttelyn moninkertaisesti.

Muu joukkue on kierrellyt tänään kaupungilla kamerani kanssa, joten pääsette edes katselemaan kuvia, vaikka muu anti jääkin melko sisältököyhäksi. Kuvat ovat Suvin ottamia.

Näkymä Drepungin luostarilta kohti Lhasaa ja ympäröivää Himalajaa.
Drepungin luostarissa on parhaimmillaan asunut 10 000 munkkia. Kyseessä on Tiibetin suurin luostari.
Pyhiinvaeltaja Drepungin edustalla.
Luostarin alueella majaileva nunna on asunut samassa luolassa 15 vuotta.
Norbulingkhan puutarha toimi dalai-lamojen kesäpaikkana. Myös nykyinen dalai-lama asui täällä.
Vanha mies suostui lasten suostuttelun jälkeen kuvaan.
  1. Tero, tsemppiä, kyllä paranet, kun otat tunnollisesti kaikki mystiset pillerit!
    Voin vähän kuvitella, miltä tuntui kävellä Lhasassa, kaikki se historia ja mitä on nyt!
    Kyllä pakanalle tekee hyvää kokea edes vähän hengellisyyttä, mielestäni sitä ei kan-
    nata järkeillä.
    Hyviä kuvia!

  2. Voi kurjaakin kurjempaa, että toi kuumetauti tuli sinnekin. Mielenkiintoisen tuntuisia rohtoja olet saanut, mutta vetele niitä ja usko apuun. Kyllä se siitä ohi menee, olethan sitkeä sissi.

    Suvi on räpsinyt ihan hyviä kuvia meidänkin katottavaksi …

    Täällä parikymmentä pakkasastetta ja lisää luvataan. Voikaa siellä niin hyvin kuin mahdollista, matka jatkuu taas ja me odotamme tietoja kuvien kera … kärsimättömästi 😉

    Hyviä vointeja ja rattoisaa matkantekoa jatkoonkin.

  3. Kiitos kun tipahtelee noita Rantapallo-viestejä sp:n niin taas saa lukea uuden jutun. Kiina on melkoinen paikka kaikin puolin, en ole koskan käynyt (sielläkään..) mutta nettiaikaan olen saanut siitä lukea monenmonta matka, työ yms kertomusta ja monta tuttua on siellä käynyt ja ihmeteltävää on riittänyt.
    Mielenkiintoinen matkanne on jo hyvällä mallilla ja alan jo olla harmissani kun se loppuu.
    Hyvää jatkoa kaikille.

  4. Tiibetin pillerit voivat olla superhyviä, onhan niiden takana luultavasti vuosituhansien
    tietotaito. Saattavat olla jopa luontaistuotteita, joten ei ole pelkoa sivuvaikutuksista.
    Pistä Tero vain peitettä korville niin paranet pian niiden tabujen kera.
    Kiitoksia Suville hienoista kuvakulmista. Et taida olla eka kertaa kamera kädessä.
    Kaikille matkalaisille paljon terveyttä sinne maailman huipulle. 5-tonnissa alkaa happi olemaan
    kortilla. Keuhko ja pumppuvikasilla on vaikeuksia. Ilmailun puolella yleensä otetaan hapet käyttöön
    kun mennään yli kolmentonnin. Mielenkiintoista vuoristo trippiä toivotellen, Henkka.

  5. Ohhoh, jouduin jättämään teidät Kumuliin, nyt olen taas mukana. Paljon olette ehtineet ja kokeneet helmikuun aikana! Blogi senkun paranee ja kuvat on mahtavia. Kiitoskiitos Tero, Suvi, Jani ja kaikki te onnelliset reissaajat!
    Tero, ota vaan kiltisti kaikki rohdot mitä tarjotaan, sielläpäin maailmaa on kyllä tietoa. Minulla on hyvät kokemukset vastaavassa tilanteessa vietnamilaisen perheenäidin rohdoista ja linimenteistä. Ei aavistustakaan mitä ne sisälsi mutta taudin ne selätti nopsasti.
    Tosi harmillista sairastua juuri tuolla, otan osaa.
    Kiitos kaikille blogin seuraajille, Ollos ja monet muut, jotka tarjoilevat mielenkiintoisia linkkejä.
    Hyvää jatkoa kaikille!

    1. Mulla ainakin näkyy, kun vie hiiren kartalla sateliitti sanan päälle niin tulee näkyviin valintaruutu tunnisteet, jota klikkaamalla saa näkymään kartan ja sateliittukuvan yhtäaikaa

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy