Päätepysäkillä

Viimeisellä taukopaikalla. Eri maiden huoltoasemat ja muut rekkamiesparkit ovat tulleet hyvin tutuiksi viimeisen kahden kuukauden aikana.

Minulla on suuri ilo ja kunnia ilmoittaa, että Pikavuoro Bangkokiin on saapunut määränpäähänsä. Bussi seisoo turvallisesti  parkkipaikalla valmiina siirtymään

Tunne on tällä hetkellä hieno. Parin kuukauden jännitys auton, rajaylitysten ja muiden vastaavien suhteen laukesi suurimmaksi osaksi jo Thaimaan rajalla, mutta kyllä riemua vielä riittää. Todennäköisesti vasta muutaman päivän tai viikon kuluttua alkaa oikeasti hahmottamaan, että on ajanut bussilla tänne. Suomesta.

Viimeinen ajopäivä oli sopivasti yksi matkan raskaimmista. Starttasimme Khoen Kaenista vasta puolenpäivän aikoihin, ja päivä oli läkähdyttävän kuuma. Autossa ei ole ilmastointia, joten pahimmillaan iltapäivästä rannekelloni lämpömittari näytti 38:aa astetta. Pidimme Koratin kaupungissa parin tunnin breikin, sillä sellaista kuumuutta ei yksinkertaisesti jaksa koko aikaa. Edes auringonlasku ei juuri parantanut tilannetta.

Noin 100 kilometriä ennen Bangkokia oli myös muutamian erittäin ruuhkaisia kohtia. Meinasi hymy hyytyä, kun muutaman kilometri madeltiin 20 kilometrin tuntivauhtia. Nopea laskutoimitus antoi melko masentavan arvion saapumisajasta. Onneksi itse kaupungissa liikenne oli hyvin vähäistä. Bussi pysäytettiin MBK-ostoskeskuksen läheisyyteen hieman puolenyön jälkeen paikallista aikaa. Se oli sitten siinä.

Tuntuu epätoivoiselta tehtävältä yrittää summata koko matkaa yhteen kirjoitukseen. Ajatukset ovat tällä hetkellä kaikkea muuta kuin selkeitä ja organisoituja.

Ensinnäkin suuret kiitoksen blogin lukijoille, jotka ovat seuranneet matkan etenemistä herkeämättä Suomesta lähtien. Suhtautuminen koko matkaan ja erityisesti blogiin on ollut intohimoista. Sekä positiivinen että negatiivinen palaute on ollut erittäin voimakasta ja värikästä, kovin kylmäksi ei blogi tuntunut jättävän ketään.

Blogin pitäminen on ollut tähänastisen elämäni ylivoimaisesti haastavin kirjoitustehtävä. Alkuperäinen suunnitelma oli päivittää blogia muutama kerta viikossa, ei missään nimessä joka päivä. Tämä tehtiin myös selväksi heti alusta lähtien, mutta isolle osalle lukijoista tahti ei riittänyt. Päivänkin tauko alkumatkan aikana synnytti sellaisen myrskyn, etten olisi koskaan uskonut.

Haastavaksi blogin pitämisen teki ennenkaikkea matkan tiivis etenemisvauhti. Suurimmassa osassa matkan varrelle sattuneista kaupungeista vietimme korkeintaan pari yötä.

Oli toisinaan erittäin raskasta saapua kaupunkiin keskellä yötä väsyneenä ja nälkäisenä ja lähteä ensimmäiseksi etsimään auki olevaan nettiluolaa tai muuta mahdollisuutta päästä tietoverkkojen äärelle, samalla kun muut lähtivät syömään tai muuten vain tutkimaan kaupungin iltaa. Joskus nettiyhteyttä ei yksinkertaisesti löytynyt koko kylästä tai kaupungista.

Varsinkin Venäjän ja Kazakstanin maaseudut olivat haastavia: paljon ajoa ja vähän aikaa Novye-Vyselkin tyyppisessä kyläpahasessa, jonka ainosta postitoimistosta löytyy nurkassa pölyttyvä tietokone ja kaksi nettiyhteyden perään kyselevälle päätään hiljaa pyörittelevää emäntää. Kiinan jälkeen nettiongelmat onneksi helpottivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Vaikka heikkoina hetkinä tuntuikin, että matkasta oli vaikea nauttia matkana, ainakin tämä on ollut kaikkien aikojen paras työmatka.

Kyllästymään ei ole päässyt, niin laidasta laitaan kulttuurien ja ilmaston puolesta on taivallettu lyhyessä ajassa.

Pinta-alaltaan maailman suurin valtio (Venäjä), maailman väkirikkan valtio (Kiina), maailman toiseksi kylmin pääkaupunki (Astana), maailman pinta-alaltaan suurin kaupunki (Jiuquan), korkeimmalla merenpinnan tasosta sijaitseva pääkaupunki (Lhasa) – nämä jo osaltaan kertovat, miten vaihteleva reittimme on ollut.

Janilta matkan suorittaminen on vaatinut uskomattoman määrän työtä. Ohjaustehostin on ollut käytännössä rikki Kazakstanista lähtien, vaikka sitä on yritetty huoltaa. Toisiaan surkeita teitä ja vuoristokiharaa on riittänyt valtava määrä. Bussin ohjaaminen näissä olosuhteissa turvallisesti ja varmasti on ollut hieno suoritus, jonka laatua ei ehkä voi ymmärtää, ellei ole itse ollut mukana.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, ja hyvä niin. Viimeisen viikon parin aikana on itse kullakin, myös minulla, tullut sellainen tunne, että homma saisi olla pikkuhiljaa paketissa. Kaksi kuukautta on tällaisella reissulla on pitkä aika samojen naamojen ympäröimänä, vaikka hämmästyttävän vähillä konflikteilla on selvittykin.

On suorastaan uskomatonta, miten hieno porukka matkaan on lähtenyt. Aikanaan pohdiskelin ensimmäisissä blogipostauksissa, että tämäntyyppiselle matkalle tuskin kovin pahat jännittäjät edes harkitsisivat lähtevänsä.

Jos kaksi kuukautta talvisen Venäjän, Gobin autiomaan ja Laosin helteisien vuoristoteiden läpi lähes  25-vuotiaalla bussilla kuulostaa sinusta hyvältä idealta, olet luultavasti hieman tärähtänyt. Kun tällaisia kroonisesta happivajauksesta kärsiviä henkilöitä isketään 15 samaan linja-autoon, eihän lopputulos voi olla kovin huono.

Kiitos näin julkisestikin kaikille mukana olleille. Soitellaan.

Tämä uhkaa lipsua nyt  Oscar-gaalan kiitospuheeksi, mutta kiitos myös Rantapallolle, joka mahdollisti oman osallistumiseni matkalle. Rantapallon tiimi on jaksanut kannustaa matkustajia alusta lähtien.

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla huomista päivää. Suomen suurlähetystö Bangkokissa on kutsunut tiedotustilaisuuteen thaimaalaisia medioita sekä joitain kansainvälisiä uutistoimistoja. Homma saattaa lipsahtaa lapasesta, jos thaimaalaiset innostuvat jutusta. Tai sitten paikalla ei ole ketään. Joka tapauksessa tilaisuus suurlähetystön yhteydessä viimeistään vetää reissun pakettiin.

Päivitän tottakai vielä huomisen tunnelmat ja tapahtumat tänne, mutta sen jälkeen otan suunnan jollekin saarelle ilman kannettavaa tietokonetta. Alkaa pikavuororeportterin vapaapäivä.

Onhan ollut reissu.

Huoltoaseman pihalla tajusin, että ainoa ruoka, jota olen syönyt jokaisessa maassa Tiibetin-visiittiä lukuun ottamatta on maissi. Purkissa, paahdettuna, höyrytettynä.
Vielä viimeinen etappi oli hyvistä teistä huolimatta lyijynraskas, lähinnä tukehduttavan kuumuuden vuoksi. Ei saisi valittaa, mutta päivän ajoa voi testata kotona istumalla 12 tuntia 40-asteisessa saunassa.
  1. Nyt huudetaan:
    Ihanaa Pikavuoro ihanaa! Vaikka teki kipeää niin ei haittaa! Hellurei!

    Kyllä on ollut hienoa myötäelää tässä seikkailussa. Suomalaista sisua parhaimmillaan. Kippis kaikille pikavuorolaisille!

    Tätäkin postausta on odotettu, kun gps:n mukaan bussi seisoo yhä Nakhon Ratchasimassa. Ja huomista odotetaan varmaa vieläkin enemmän!

  2. Hienon reissun olette tehneet ja kiitokset kirjoituksista sekä kuvista matkan varrelta sitä on tullut seurattua koko reissun ajan.Kyllä välillä on oikeen harmittanut ettei itsellä ole rohkeus riittänyt lähteä matkaan mutta onneksi on saanut seurata teidän matkaanne ja PALJON ONNEA kaikille onnistuneesta matkasta LOISTAVAA.

  3. Onneksi olkoon perille pääsystä, te teitte sen jota moni epäili.
    ”Museovaunu” pysyi koossa ja huristeli loppuun asti,kiitos siitä Janille.
    Kyllähän sitä jokainen kyydissä istuu, jos joku vaan rattia jaksaa pyörittää.
    Olette maailman valloittajia ja me täällä kotisohvilla saimme olla kärpäsinä kyydissä.
    Kiitos Terolle ja kaikille muillekin,kun jaksoitte kuvata ja kirjoitella matkan tapahtumista.
    Minne sieltä tienne johtaakaan, tätä matkaa hymyillen muistelkaa 🙂

  4. Ihanaa mahtavaa!! Olen vakituisesti seurannut blogia ihan Salosta asti ja teidän kanssa jännittänyt ja perheen kanssa päivitellyt reissuja ja katsellut mielenkiintoisia videoitanne! Kiitos tosi paljon, jää nyt joku aukko tähän blogielämään kun ei ole näin jännittävää blogia! Toivottavasti vastaavanlainen joskus tulee uudestaan, kiitos paljon tästä elämyksestä! Oli pakko nyt kommentoida kun en ole hirveästi aiemmin 🙂

  5. Huikeat onnittelut Janille, pikavuoro Bangokiin on ajettu perille.

    Onnittelut toki myös kyydissä olleille, teitte tuon reissun mahdolliseksi.

    Pikavuoro reportteri päivittää blogiin toivottavasti tunnelmat ja sen mitä bussille tulee tapahtumaan.

    Mukavaa oli seurata reittiä sateelliitin kautta ja pohtia mihin tie vie, mitä kautta ajatte.

    Monesti askarrutti miksi punainen viiva ei piirrä kartalle viivaa, mitä on sattunut tai mikä on ongelman syy.

    Aina kuitenkin blogiin päivittyi miten homma eteni, kiitokset siis vielä.

    Pitänee seurata tuota Rantapallo sivustoa jos samanlaista matkaa on jollain suunnitteilla.

    1. Kannattaa tosiaan seurailla, varmasti jatkossakin tulee monia mielenkiintoisia tempauksia joissa Rantapallo on mukana. Tämän sivun ylälaidassa on linkit Rantapallon Facebook-ryhmään ja uutiskirjeen tilaukseen. Niiden kautta pysyy varmasti ajantasalla ja saa tiedon uusista mielenkiintoisista tapahtumista.

  6. Hittojako se gps-vekotin hyytyi kalkkiviivoilla. Olisi ollut hienoa seurata saapumista perille.
    Mutta, ne koneet – ne koneet, sanoi Miina hohtimista.

  7. Onneksi olkoon vielä koko porukalle, ei voi kun hattua nostaa. Suomipojat ja tytöt näytti vähän mallia linja-autolla matkustamisesta. Jani linja-autolla ajamisesta. Terolle ja Rantapallolle kiitos mainiosta matkablogista, mukavasti meni talvi blogia ja matkaa seuratessa. Tässähän tulee ihan vieroitusoireita.

    Toivottavasti Royal-ajokista kuullaan vielä jatkossa.

  8. Eläköööööööööööööööööööööööööööön.
    KIITOKSET
    Salon tilausmatkat oy
    Jani Laine
    Rantapallo
    Mastercom Jari
    Tero erikois++
    Pikavuorolaiset++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
    niin ja me muut siivellä olijat ,kippis EsaT
    jaaaa Royal

  9. Onnittelut hienosta suorituksesta Janille ja muille matkalaisille.

    Karttaseuranta on myös ollut mahtava lisä meille nojatuolimatkalaisille,
    miksikähän se vaan hyytyi viime hetkillä.

    Mastercom haloo, bussi edelleen kartan mukaa Nakhon Ratchasimassa.
    Meille Suomen kieltä taitaville asialla ei niinkään ole väliä, mutta tiedän monien muunkielisten seuraavan bussin kulkua nimenomaan kartalta. Heille bussin määränpäähän pääsy ei välity.

    1. Hei,
      kuulin vähän juttua, että olisivat ajaneet ns. kaksikerroksisen moottoritien alimmassa kerroksessa pidemmän aikaa, jolloin signaali ei ehkä päässyt taivaalle asti.

      Onnea Janille ja kaikille muille matkaajille!

  10. Onnittelut täältä Rayongistakin pikavuorolaisille hyvin suoritetusta missiosta. Erityiskiitos pikavuororeportterille hyvästä blogista. Kyllä toimittajan diplomityö tuli nyt suoritettua. Helppo näitä on täällä rantatuolissa lukea ja kommentoida – toista se on tuolla Siperian aroilla blogata! Laiskottaa niin paljon, etten viitsi lähteä Bangkokiin vastaanottamaan, mutta juhlikaahan kunnolla! Varmasti tiedättekin, että thaimaalaiset ovat aika hyviä järjestämään juhlia – hyvä syy löytyy aina.
    Itse olen täällä Thaimaassa vanhoja luitani lämmitellyt puolisen vuotta ja pian pitäisi palata Suomeen kesää vastaanottamaan. Syksyllä taas takaisin Thaimaahan…

  11. Missä mahtaa bussi tällä hetkellä olla? Olen bangkokissa ja kiva olisi käydä vilkaisemassa? Onko se lähetystön lähellä vai siellä MBK:n läheisyydessä? Olisi jos joku vastailisi pikana!!

  12. Onnea! On ollut mahtavaa seurata jännittävää matkaanne. Kiitos blogista Tero, otit homman ja hoidit sen erinomaisesti:-D . Kaikille pikavuorolaisille oikein hyvää kevättä…missä sitte kevät jatkuukaan.

  13. Onnittelut !!!!! Olen seurannut matkaa alusta lähtien. Eniten jännitin sitä, kuinka passinsa menettänyt selviää rajalta, vaikken muuten uskonut Thaimaan rajalla olevan ongelmia. Kiitos mahdollisuudesta seurata matkaa kuvien ja selostusten avulla.

  14. Suuren,suuret onnittelut te teitte sen. Jää suuri ikävä teitä,olen alusta asti seurannut kulkuanne, mitäs nyt ?????? Viettäkää hauskat, juhlat olette ne ansainneet!

  15. Onneksi olkoon Pikavuorolaiset! Uskomattoman hieno kokemus jota ette tule koskaan unohtamaan! Reportterille suuret kiitokset erittäin kattavasta blogin päivittämisestä, tätä on ollut suuri ilo lukea. Teidän matkanne päätös tekee omankin mielen haikeaksi, mitäs tässä nyt rupeaisi mielenkiinnolla seurailemaan. Ehkäpä vain jatkan kaukomaista haaveilua kun itse istun bussin ratin takana työni puolesta. 🙂

    Kaikkea hyvää teille kaikille!

  16. Kiitokset kaikille! On ollut aivan mahtavaa seurata matkaanne ja joka aamu olen ensimmäisenä suunnistanut blogin pariin. Kiitokset kirjoittajalle mielenkiintoisista jutuista ja upeista kuvia. Kuvat ovat tuoneet meidät lukijatkin matkalle mukaan. Kaikkea hyvää teille kaikille 🙂

    Pirkko

  17. Hyvä Jani! Mission completed!

    Kiitos myös Salon Tilausmatkat Oy:lle, kun lähditte mukaan tällaiseen täysin hulluun ideaan. Asenne on näköjään kunnossa! Tätä Suomi tarvitsee lisää. Toivottavasti jatkoa seuraa!

    Kiitos Terolle kun jaksoit päivittää blogin sovittua useammin. Päivittäisen tilannekatsauksen lukeminen oli joka kerta päivän kohokohta. Erityiskiitos persoonallisesta otsikoinnista.

    Kiitos Mastercomille gps-seurannan järjestämisestä. Punaisen viivan seuraaminen oli viimeinen niitti joka koukutti tähän Suureen Seikkailuun. Ja jos viiva ei jostakin syystä liikkunut niin soitto yksykskakkoseen oli jo lähellä… ilman sydäriä kuitenkin selvittiin.

    Kiitos Rantapallolle mahdollisuudesta olla mukana. Toivottavasti välitätte Ajokin kuulumiset senkin jälkeen kun pikavuororeportteri on jäänyt ansaitulle lomalle.

    Terveisiä kaikille blogin kommentaattoreille, jotka ovat käytäneet yhtä paljon työaikaa blogin seuraamiseen kuin itse olen käyttänyt!

  18. Ihanaa, Leijonat ihanaa. Niin sitä pitää näyttää kuinka suomalaiset matkailevat. Kiitos koko porukalle ja erikoiskiitos Terolle hienosta blogipäivityksestä ja upeista kuvista. Entäs sitten, safööri Janille lienee kasvanut mahtavat muskelit ja känsät käsiin ratin väännöstä. Niin vaan kääntyivät pyörät minne pitikin. Menikö yhtään rengasta tuolla matkalla?
    Viettäkää kunnon loma ja sitten tänne edelleen lumihankien koristamaan, nyt jo aika valoisaan kotisuomeen, tervetuloa.

  19. Hienoa, upeaa työtä. Onnitteluni oikein sydämen pohjasta saakka hyvin suoritetusta urakasta teille kaikille! Olen seurannut jokaista hetkeä matkastanne jännittyneenä. Hienoa, että pääsimme seuraamaan seikkailuanne. Nyt olisi vielä kiva saada lopputunnelmat yhteenvetona kaikilta reissuun osallistuneilta.

  20. Upeaa matkalaiset!!!
    Olette hienon urakkanne suorittaneet!!
    Onnea kaikille teille!

    Ja tuhannet kiitokset blogista. Se piti huolen siitä, että tästäkin kylmästä talvesta täällä Suomessa selvittiin hiukan paremmin eväin. Kun oli edes jokin pakopaikka, minne virtuaalisesti matkustaa kun tämä keli täällä alkoi tökkiä. Nyt on elämä taas yhtä kokemusta rikkaampi. myös meillä virtuaalimatkailijoilla.

    Siis tuhannet kiitokset vielä toisenkin kerran. Pelastitte talveni!!

  21. Onnittelut hienosta suorituksesta!

    Kiitokset Terolle päivityksistä ja kuvista ja Janille hatunnosto ajosuorituksesta, ei mikään pikkujuttu. Oli todella mielenkiintoista seurata tätä blogia, kiitos siitä teille.

    Nimimerkillä ”Ja teillä kaikilla oli niin mukavaa, ai jospa oisin saanut olla mukana”.

    Hyvää jatkoa teille kaikille!

  22. Parhaimmat onnittelut täältä lumivuorten yöstä ja keskeltä teille kaikille! Pakkaset taittuivat mukavasti teidän seurassa. Läppäri kehräsi ja kissanikin pöydällä vieressä, kun me matkustettiin pikavuorolla Bangkokiin. Päästiinhän me perille! Oli niin hyvä kuski ja porukka, että oksat pois!
    terveisin yx Mummo ja kisu

  23. ONNEA…upeaa tippa tuli oikeesti silmään.Mites olis varmaan SAUNAAN tekis mieli,eiköhän se löydy.Kiitos tästä kyydistä jota matkasin kanssanne kotosuomessa !

  24. Onnittelut perillepääsystä! Haikeus valtaa mielen, kun ei enää ole seurattavana bussin reittiä kartalta, blogikirjoituksia ja blogin kommentteja. Mahtava, ainutlaatuinen kokemus kaikille osallisille, täällä koti-Suomen nojatuolissa on tuntenut olevansa mukana matkalla.

  25. Kiitos Tero, että jaksoit päivittää tätä blogia! Kuten sanoit, niin olit varmaan toisinaan hyvin väsynyt, silti kulutit lepoaikaasi täyttäessäsi meidän ”vaatimuksemme”. Blogi on ollut, meidän perheessä, päivän aloitus ja lopetus, eikä mitenkään harvinaista ollut että sitä käytiin katsomassa päivälläkin. Jani on oikein kuljettajien kuljettaja ,sanoi 5 vuotias pojanpoikani, ja taitaapa hän olla suomen vahvin mieskin. Kiitos teille kaikille mukana olijoille, mahdollistitte meille ikimuistoisen pari kuukautta.

  26. Huikaiseva blogi!

    Varmasti olisi ollut mahtavaa reissussa, sillä jo blogin seuraaminenkin oli erittäin virkistävää :).

    Monta tylsää työhetkeä pelastitte jutuillanne – KIITOS!!

  27. Onneksi olkoon!! Mikään ei ole mahdotonta!!! Kiitos hienosta blogista ja ahkerasta raportinnista! On ollut ilo seurata ennakkoluulottomien suomalaisten seikkailua eksoottisissa maisemissa! Tienvarsisuihkuraportit olivat parhaita paloja, ennenkaikkea tämä viimeisin.

    Ei muuta kun oikein rentouttavaa jatkoa! 🙂

  28. SUURENMOISET ONNITTELUT päätepysäkille pääsystänne!
    Te olette tehneet huippu suorituksen ja bloginne on ollut mitä mahtavin, on ollut ilo kokea kanssanne teidän ”pika” menoa ja meininkiä täältä koti härmälästä käsin Bangkokiin.
    Oikein hauskaa lomaa ja jatkoa kaikille!

  29. Kyllä nyt tulee teitä ikävä, ei voi mitään! Oli niin mukavaa olla koukussa teidän matkaanne. Kiitos Terolle ja kaikille muille, jotka soitte meille virtuaalimatkailijoille mahdollisuuden olla kärpäsenä mukana!

  30. Bussin teippausta voisi seuraavaksi vaikkapa vähän tuunata ”….The King of the road….Jani”
    Well done!

    Olisiko reitti sopiva polkupyöräretkeksi? Vappuna tien päälle ja jouluksi perille 50km /päivä! Ajoneuvon vieminen rajojen ylikin olisi ehkä byrokratian kannalta helpompaa.
    (Salmisen Jukkahan veivasi polkupyörällä hieman eteläisempää reittiä Australiaan asti ja lisäksi Afrikan päästä päähän yhteensä yli 40 000km)

  31. Tervehdys ja onnea koko porukalla, teitte mahdottomasta mahdollisen!
    Koko talvi meni mukavasti hienosti kirjoitettua blogia lueskellen.
    Ens kerralla lähden mukaan…

  32. Onnittelut täältäkin koko porukalle… Matkan alusta asti on tullut päivittäin pikavuoro-blogia seurattua ja mahtavaa,että päämäärä on nyt sitten vihdoin saavutettu,ilman suurempia ongelmia! =)

    Erityisesti kiitoksia blogin pitäjälle! 🙂

  33. Niille, jotka jäivät tähän koukkuun suosittelen tämän jälkeen Jukka Salmisen sivuihin tustustumista, siellä on aivan fantastisia kuvia matkan varrelta.

  34. Skool !! kaikille teille.
    Päivien kohokohta oli blogin lukeminen, sitä odotti kuin joulua lapsena.
    Tuntui kun olisi ollut mukana – seuraavalla kerralla sitten.
    Olisi mukava nähdä vielä lisää kuvia matkanvarrelta.
    Eikös se ole niin, että tähän pystyy/ryhtyy vain suomalainen. 🙂

  35. Vaikka tärkeintä ei ollutkaan määränpää vaan matka, niin onnittelut hyvin suoritetusta urakasta! Toteutitte huikaisevan unelman, joka on ollut myös monen nojatuolimatkailijan haave!

    Oli ilo olla mukana matkallanne, toivottavasti kuullaan ja nähdään vielä!

    Halaus Tuomakselle!

  36. Onneksi olkoon, aikamoisen tempun kyllä teitte – ei varmaan onnistuis ihan keneltä tahansa. Olisi mukava hieman kuulla tuosta suurlähetystön tilaisuudesta… oliko lehdistöä paikalla…?!

  37. Onnea hienosta matkasta, blogista ja kuskista! Kyllä oli mukava seurata matkan edistymistä ja vihdoin perille pääsyä. Mistä tässä nyt saa päivälle kohokohdan? Toivottavasti oli mukavat juhlat, jatkuneeko vielä.

  38. Terveiset Thaimaaseen!!
    Aivan Upea Suoritus Kaikilta!!! En ole parempaa ja sujuvampaa matkablogia lukenut ja kuvat kruunasivat homman.Tulkaahan vielä ehjänä takaisin ja kiitos kaikille mukana olleille!

  39. Kiitos kun saimme seurata mielenkiintoista matkaanne! Hiukka haikea tunnelma, jopa täällä kotoSuomessa, kun olette päätepysäkillä. Ehdotus: ensi kesänä järjestettäisiin täällä Salossa, vaikka Salakalliolla ”Pikavuoro Bangkokiin”-bileet!??! Kuultaisiin mm miten meni loppumatka itse kullakin ja vieläkö Jani järjestää uusia Pikavuoroja. Muuten pitäkää hauskaa ja nauttikaa elämästä!

  40. Ajatella että teitte sen,minä ehdin siinä välissä viettää 30 pv Thaimaassa ja niistä viimeiset 3 pv Bangkokissa ja vielä olitte 6.3.parkissa MBK:n tavaratalon edessä jossa olin juurikin käynyt shopingshoping, mutta tiemme menivät näemmä ristiin kun ei kohdattu, toivoin edes näkeväni bussin, kenties ajavan vastaan, mutta ei,
    tänään jo kotiSuomeen palasin ja täältä luin kuinka lähellä todellinen kohtaaminen olikin ollut, oikeesti. Levätkää ja nauttikaa ihanasta Thaimaasta jotta karistatte matkarasituksen pois, muttei muistoja matkaltanne.

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy