Otsikon kysymystä ei onneksi aivan vielä tarvitse esittää… mutta sekin hetki joskus koittaa, ja siksi tässä vaiheessa terveisiä Rantapallolta odotellessamme Teron seuraavia kuulumisia matkalta kohti Bangkokia.
Tero, Jani ja koko pikavuororetkue ovat tehneet aivan huiman suorituksen, jota mekin toimituksella olemme päivittäin innolla seuranneet – iloiten ja viihtyen, kauniista kuvista ja kiinnostavista kertomuksista nauttien ja vastoinkäymisten kohdalla mukana jännittäen.
Hetken tästä seikkailusta saamme vielä nauttia, mutta mitä sen jälkeen..?
Kokosimme muutaman blogivinkin pitämään Pikavuoron lukijat matkavireessä jatkossakin:
Meili lumivuorilla
Suomalainen Sonja kirjoittaa elämästään tiibetiläiskylässä paikallisen perheen kanssa hostellia pyörittäen. Kiinnostavia kertomuksia takuulla toisenlaisesta arjesta.
Unelmasta arjeksi
Diplomi-insinöörin elämänsä taakse jättänyt Virpi kulkee Aasiassa ilman paluulippua tai tarkkaa matkasuunnitelmaa – tällä hetkellä blogiterveiset tulevat Kambodzan Phnom Penhistä.
Mandalan Maailma
Mandala Travelin matkanjohtajat kertovat työstään: välillä kuljetaan Intiassa, Himalajalla, Myanmarissa tai muissa kaukaisissa maailmankolkissa, välillä luotsataan konttoria kotimaassa.
Destination Unknown
Vuoria, vuonoja, melontaa ja matkailua tukikohtana Norja.
La Vida Loca
Matkailualan opiskelija Sari katselee maailmaa uteliain silmin ja lähtee syksyllä vaihtoon Peruun.
Kaukokaipuu
”Espoossa asustava aviopari nauttii säästönsä matkustamisen muodossa”, Kaukokaipuu-blogissa reissataan ja haaveillaan reissuista – viimeisimpänä kohteenaan heilläkin Thaimaa.
Kaikki nämä ja paljon muuta luettavaa löydät Rantapallon matkablogeista. Voit myös itse perustaa helposti ja nopeasti matkablogin ja jakaa omat kokemuksesi maailmalta.
PS. Vinkatkaa ihmeessä kommentteihin lisää hyvää reissulukemista!
Tänään oli jopa vanhoillisessa Turun Sanomissa pieni uutinen reissustanne
Pikavuoro on jo useamman tunnin seissyt paikallaan n. 250 km päässä Bangkokista. Gps-vika taas vaiko joku muu häslinki?
Vielä viime metreillä pitää jännitää…
Turhaan jännität,
Pikavuoro tällä hetkellä Nakhon Ratchasiman kaupungissa. Tapaavat mahdollisesti muita suomalaisia, keräävät muut pikavuorolaiset kyytiin ja viettävät siellä viimeisen yön ennen huomista Bangkokiin saapumistaan. Ajavat aamupäivän aikana sieltä suoraan Suurlähetystön vastaanotolle. Näin olen asian ymmärtänyt, toki voin olla väärässäkin.
Nakhon Ratchasima – Bangkok 260km.
Nakhon Rachasima
http://en.wikipedia.org/wiki/Nakhon_Ratchasima
Otetaas sanoja takaisin sen verran että eivät yövykkään viimeistä yötä Nakhon Ratchasimassa. Pysähtyivät sinne virkistäytymään Big C hypermarkettiin ja kuponkiravintolaan, tapaamaan muita Suomalaisia ja ottivat myös pari matkalaista kyytiin. Tien päällä kuulemma taas.. (lähde: Thaiklupin keskustelufoorumi)
Ovatpa huiman matkan heittäneet. Olen seuraillut blogeista, että matkalaisista löytynee muukin bussikortillinen – hyvä niin, eihän tuota pystyisi yksin ajamaan erkkikään. Pääkuljettana näyttää toimineen Jani. Lieneekö tässä yhteydessä paikallaan nimittää kaveri kokovartalokuljettajaksi.
Eiköhän Jani ole nimityksensä ansainnut.
Yhdistelmänä raskas ajoneuvo + toimimaton ohjaustehostin + vuoristotie + 30 celciusta + yö ei ole sieltä helpommasta päästä.
Paljonkohan se toinen kuski on istunut puikoissa?
Pitänee täsmentää, että -30 …. +30 astetta Celsiusta 🙂
Mielenkiinnolla olen seurannut matkaa. On kuin itse olisi mukana 🙂
Mikä on bussin kohtalo? Meneekö myyntiin Bangokissa?