Korkeuksissa

Petronas
Petronas-tornit

Kuala Lumpurin liikekeskustassa kävellessä krooninen niskakramppi on matkalijan yleisin oire. Kultaisen kolmion alueelle keskittyneet pilvenpiirtäjät kymmenine kerroksineen nimittäin vangitsevat katseen. Hypnoosinkaltaisessa olotilassa iirikset liimautuvat vääjämättä kattorakenteisiin.

Satoihin metreihin kohoavia torneja tiiraillessa myös törmäyksien määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Paikalliset osaavat toki ennakoida arvaamattomien turistien ajoittain äkkinäisiä, toisinaan taas hyvinkin laahaavia linkkejä, mutta ensikertalaiselle vastaava ketteryys on vain märkä päiväuni. Canonit kopsahtelevat Nikoneihin Samsonite-laukkujen rullaillessa varvassandaaleissa suojatta jääneiden jalkapöytien yli.

Hedelmäkauppias kadulla
Kaupantekoa

Sisäinen rauha on mennyttä, samoin rahat. Ostoskeskuksia on jotakuinkin yhtä paljon kuin kadunkulmia, McDonald’sit imevät mammonaa uumeniinsa Starbucksien syytäessä lattejaan länsimaalaisille hintaan, jolla paikallisessa ravintolassa asioiva ahtaa sisäänsä riisipainotteisia ruokia koko päivän kaloritarpeen edestä.

Toisenlaisenkin tien voi valita, mikäli thaimassage-huutelut ja baarikatujen jytke alkavat jyrsiä psyykettä. Kun huomaa Apple-kauppojen harvenevan, eivätkä Petronas-tornit enää vilku jatkuvasti silmäkulmassa, on löytänyt harmaan alueen, jolla viipyminen on jo vähemmän kuluttuvaa. Rakennukset ovat edelleen verrattain korkeita, mutta tietty kliinisyys – ja ennen kaikkea kravatit – loistavat poissaolollaan.

Kuala Lumpurin Chinatown
Chinatown

Monen muun aasialaiskaupungin tapaan nämä korttelit ovat pitkälti intialaisten ja kiinalaisten kansoittamia. Petaling Streetin ja Central Marketin huudeilla rauhallisuus on toki edelleen varsin suhteellinen käsite kaupparatsujen liimautuessa kylkeen aurinkolaseja, sandaaleita ja laukkuja tyrkyttäen. Onnistuneitakin kauppoja voi tietysti tehdä, mikäli taitaa tinkimisen jalon taidon ja hyväksyy varsin olemattoman kuluttajansuojan. Tuotteiden ”aitous” katukaupoissa lienee ilmiselvää – kannattaakin ehkä jättää louisvuittonit ja burberryt omaan arvoonsa.

Mukava myyjä
Osa myyjistä saattaa olla ihan sympaattisia

Vaikka vilinää ja hulinaa ei Chinatowninkaan seutuvilla pääse pakoon, on tunnelma silti monella tapaa erilainen. Kadunkulmassa vastaan tulevan miniatyyrimaisen temppelin edessä suitsukkeet kädessä rukoileva, varttuneempi kiinalaisdaami auttaa unohtamaan hihassa roikkuvat riivaajat ainakin hetkeksi.

Kiinalaistemppeli
Hartaushetki

Eikä nikamavauroitakaan tarvitse pelätä. Lännenmiehelle on nimittäin myötäsyntyisenä lahjana melkeinpä poikkeuksetta suotu idänveljiään pidempi varsi, joka on hyvin käytännöllinen jättimäistä basaaria muistuttavilla kujilla suunnistaessa.

Ihmismassa
Väkijoukossa pituudesta on hyötyä

Pilvenpiirtäjä vai pikkukuja – kumpaa sinä suosit?

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy