…ja perille Istanbuliin

Pe 3.4.2015, Istanbul (TR)

Istanbul saavutettiin siis tänään. Näinhän se oli suunniteltukin, mutta toteutus sai kieltämättä taas jälleen kerran pikavuoromaisia piirteitä. Tulimme nimittäin eilen ajaneeksi yli puolen yön, aivan päivittäisen Turkin lain salliman ajoajan päättymiseen asti. Ja kuinka ollkaan, olimme ajan päättyessä ohittaneet Ankaran ja Turkin keskusylängöllä hyvin pitkälti keskellä ei-mitään. Lopulta yö päätetiin viettää autossa, sillä onhan tässä hotellissa makoiltu ihan kyllästymiseen asti. Rahaakin säästyisi ja aamulähtö tapahtuisi ilman turhia viivytyksiä. Päätöksen logiikka oli tämä.

Vaikka Ajokissa on tilaa kolmelle ihmiselle enemmän kuin tarpeeksi, jäivät unet silti kovin vähiin. Autossa nimittäin oli yöllä, moottorin sammuttua ja lämmön lopulta karattua, kylmä. Pakkasta. Tasalämpö, kuten nelisen vuotta sitten matkalla Suomesta halki talvisen Keski-Aasian ja kohti Thaimaata oli tapana vitsailla. Olihan lämpötila tuolloinkin sisällä autossa öisin käytännössä sama kuin ulkona. Ymmärrettävästi unen laatu ei siten ollut kaksinen. Autossa on Webasto, mutta se ei toimi. Tämä ei olekaan ihme, eihän bussissa ole tarvittu minkäänlaista lämmitystä sitten Kiinan, eli neljään vuoteen. Viime vuodet ongelma on lähinnä ollut liiallinen lämpö.

Jo alkuillasta ennen auringon laskua Ankaraa lähestyessämme sinänsä kirkas keli oli muuttunut sangen kalsaksi. Kumpuilevan ja täysin puuttoman maaston halki puhalsi hyvin kylmä tuuli. Illan edetessä törmäsimme myös lumeen ja jäähän, joskin vain tietä ympärysmaastossa. Itse tie oli pääosin kuiva ja täysin lumeton. Tiedä sitten oliko ajoväylällä kuitenkin jonkin verran jäätä, sillä aamuhämärissä ajoimme kaatuneen ja täysin palasiksi hajonnen rekan ohi. Poliisikin oli ilmeisesti päässyt vasta paikalle, sillä onnettomuuspaikkaa ei oltu edes vielä merkitty kakisesti. Muutaman kilometrin päässä meitä ajoi vastaan hälytysajossa ollut ambulanssi.

Emme siis tulleet nukkuneeksi yöllä muutamaa tuntia enemäpää ja moottoritien sivussa sijainneen suurehkon huoltoaseman parkkipaikalta matka jatkui jo vähän viiden jälkeen aamulla. Eiliset huolemme Turkin ajoaikasäännöksistä olivat osoittautuneet jossain määrin turhiksi. Selvittelyn (kiitoksia niistä Karoliinalle) jälkeen näytti nimittäin siltä, että eilinen sinänsä hyvin uskottava ja omien sanojensa mukaan entinen bussikuski, oli kaiketi puhunut puuta heinää. Ei Turkissa bussilla autoilleessaan tarvitse kahden tunnin välein taukoja pitää. Neljän ja puolen tunnin välein pidetyt tauot riittäisivät.

Sinänsä jossain määrin hämmentävää tämäkin, muttei ensimmäinen kerta. Monella turkkilaisella miehellä vaikuttaisi olevan tarve kertoa totuuksia kokemuksen syvällä rintaäänellä, myös joskus niissäkin tilanteissa kun eivät juuri mitään asiasta tiedä. Kuten todettua, tähän on törmätty aiemminkin, joten ehkä siihen pitäisi alkaa jo tottua.

Auringon noustua ja sään lämmettyä otimme muutaman tunnin ajamisen jälkeen aamupäivällä lyhet tirsat. Yön kylmyys alkoi jo hävitä luista ja ytimistä ja autossa alkoi olla jossain määrin lämmin. Perille Istanbuliin saavuimme lopulta yhden jälkeen iltapäivällä. Kaupunki on suuri ja meitä oli varoitettu hektisestä ja ruuhkaisesta liikenteestä. Jonkin verran jouduimmekin jonottelemaan – kaupungin liepeillä oli muutama liikennettä ruuhkauttanut kolari – mutta lähtökohtaisesti bussin ajaminen Aasian puolelta pitkästi Euroopan puolella sijaitsevan Ataturkin lentokentän kupeeseen sujui lopulta helpomin ja nopeammin kuin ainakaan itse olin kuvitellut sen sujuvan. Täältä on helppo jatkaa matkaa kohti länttä sunnuntaina.

Matkaa Mersinistä Kappadokian kautta Istanbuliin kertyi lopulta hieman yli tuhat kilometriä. Afrikan matkasta poiketen meitä ei ole Turkissa pysäytetty viranomaisten toimesta vielä kertaakaan. Muutenkin Turkki on yllättänyt ainakin minut henkilökohtaisesti, ja yllätys on ollut positiivinen. Homma toimii ihan eri tavalla – siis aikalailla paremmin – kuin mihin vaikkapa Afrikassa talven aikana totuimme. Kaikki on perin siistiä, järjestyksessä ja toimintamallit ovat loogisen oloisia. Ehkä ajoittaiset paikallisten herrasmiesten antamat väärähköt neuvotkin ovat, loppujen lopuksi, aika pieni riesa.