Elielinaukion ympäristön kunnostustöistä johtuen lauantainen (11.8.2012) infotilaisuus järjestetään linja-autojen parkkipaikalla Helsingin Kampissa osoitteessa Eteläinen Rautatiekatu 11.
Paikan päälle on edelleen hyvin helppo löytää. Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalta selviää noin kilometrin patikoinnilla perille. Myös Kampin metroasema sijaitsee aivan parkkipaikan tuntumassa ja pääseepä paikalle myös omalla autollakin. Sijainnin voi vielä tarkistaa kartalta.
Parkkipaikalla kannattaa suunnata Salon tilausmatkojen bussille, jonka uumenista löytynee kuskin lisäksi myös monia muita pikavuorokonkareita.
Aikataulu pysyy kuitenkin aiemmin sovittuna: päivä on lauantai ja kellonaika 17.00..
Ensin turistaan enemmän syksyisestä Korean-etapista ja myöhemmin siirrytään käsittelemään ensi vuoden Amerikan-etappia, jonka reitti julkaistiin vastikään.
P.S. Lippuja on molemmille etapeille on vielä muutamia jäljellä. Jos haluat varmasti mahtua sekaan, varaa omasi hetimmiten!