Dinglen niemimaa -pala kauneinta Irlantia

IMG_0925
Aamu valkenee Traleessa.

Aamiaisen jälkeen jatkettiin Traleesta 49km lounaaseen, Kerryn kreivikunnassa sijaitsevaan Dinglen -niemimaalle. Täällä on sitten ne Irlannin postikorttimaisemat: hiekkarantoja, sinistä merta ja ihastuttava Dinglen kylä. Sanotaan, että jälleen kerran tuli kovalevyyn uusi paikka minne pitää päästä uudelleen.

Kuva otettu ennen kun saavuimme Dinglen kaupunkiin.
IMG_0941
Maisema konttorista.
IMG_1005
Jaska napsimassa kuvia. Irlannin yksi tunnetuimmista rannoista nimeltä -Inch Beach. Tällä kertaa aallot eivät yltäneet surffaukseen.

IMG_1007

Imagehelina4

Vesissä voi nähdä Fungi-nimisen delfiinin, joka on kaupungin epävirallinen maskotti.

 

IMG_1010

Kuulin reissun aikana että Dingle on myös kuuluisa panimostaan. Pikavuoron aikana oltiin jo vierailtu Guinnesin -panimolla ja Kilbegganin -viskitislaamolla. Nyt oli tarkoitus kurkistaa miten GIN:tä valmistetaan. Onni ei ollut meidän puolella vierailun suhteen. Tai onhan onnea se epäonnikin. Panimo oli vain yhden päivän vuodesta suljettu ja se sektori osui meihin 🙂 ”Ensi kerralla sitten”.

Dingle on ainut kaupunki koko niemimaalla. Varmasti olisi ollut hyvä paikka illanviettoon. Siellä on lukuisia viihtyisiä pubeja jossa oltaisiin päästy nauttimaan irkkumusiikista. Tärkeimmät  elinkeinot Dinglessä ovat turismi, kalastus ja maatalous.

Image-1

Kaupungista löytyy lukuisia mukavia pieniä liikkeitä.

Imagehelina3

ImageJani
Dinglen satama.

99 centin jäätelö. Suosittelen :)

Meri ja moni muu pikavuorolaisista tykästyi paikalliseen ”pehmikseen” 99 Flake

IMG_1012

Matkapäivä päättyi Ring of Kerryn varrella olevaan kylään -Glenbeigh. Meillä oli käytössä koko majatalo. Lucky us!

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy