Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Pirkko.
Edellisenä iltana tuli käytyä Dallasin keskustassa John F. Kenedyn murhapaikalla sekä muistomerkillä. Kunnon pihvin ja juoman ja ennenkaikkea hyvän seuran kera luiskahti aamuyön puolelle. Ja sehän kostautui. Seuraavana aamuna nukuttiin Helinän kanssa melkein rokuliin. No aamupalalta ei sentään myöhästytty. Raksuja vaan koneesta väänettiin ja appelsiinimehua päälle. Ei ollut tietoakaan maidosta, leivästä tai kananmunista. Kahvia sentään tilkka pannusta tirahti. Näillä eväillä taipaleelle. Texasin osavaltiossa ajeltiin ja Dallasin majapaikasta (Best Value -Hotelli) Houstoniin johon oli matkaa n. 240 mailia.
Paikoittain ulkolämpötila kohosi 94 F asteikon mukaan eli noin 35-36 astetta meikäläisittäin. Että tarkeni. Onneksi auton ilmastointi toimi moitteettomasti. Texasin puolella maisemat ovat selkeästi vihreämmät kuin tähän asti edellisissä osavaltioissa. Aikaisemmin liikuttiinkin korkeammalla, kuten New Mexicon osavaltio oli lähes kokonaan 2000 m korkeudella. Selkeästi täällä on vauraampaa. Talot olivat selkeästi isompia ja hoidetun näköisiä. Ja vaurauden syykin näkyi matkan varrella. Öljynporaustorneja oli välillä vieri vieressä.
Tämän päivän tutustumiskohde oli Huntsvillen vankila museo, joka kertoi Texasin rikoshistoriasta. Ensimmäinen vanki vangittiin 1847. Muutamassa vuodessa lukumäärä noisi lähes 100. Ja tänä päivänä vankeja on noin 150 000 täällä Texasissa. Rahaa vankilasysteemiin uppoaa noin 2 miljardia dollaria vuodessa. Kuuluisinta/tunnetuinta museossa oli Bonnie ja Clyde -parivaljakon ase. Sähkötuolit olivat jo joutaneet museoon, mutta kuoleman tuomio on edelleen voimassa. Texasin osavaltiossa viimeksi kolme viikkoa sitten annettiin kuolemantuomio.
Mutta Huostoniin päästiin. Ensimmäinen majoitusvaihtoehto oli täpösen täynnä ja eikun uutta etsimään. Kännykät, Ipadit, läppärit toimimaan ja sitten menoksi. Ja kuinkas ollakkaan, Huostonin jalkapallostadionin kupeesta koti löytyi. Väkeä on kuin pipoa on nääs jalkapallo-ottelu (amerikan sellaisen). Texas vastaan Colts (ei ole tietoo, mistä Coltsit mahtavat olla).
Sittenpä murua rinnan alle, pyykit pesukoneeseen, suihkuun, pyykit ”narulle” ja nukkumatin viereen…Tai kyllä se joku porukasta taisi livahtaa kaupungille…