Valmisteluja Bangkokin matkaa varten

  Perjantai-iltana oli pitkästä aikaa hyvä hetki pysähtyä ja rauhoittua kotona. Hyvää ruokaa ja juomaa.. Tuijotan karttaa ja mielessä ensimmäinen Pikavuoro Bangkokiin  eli -vuosi 2011- . Muistelen mistä se, jonkun mielestä ehkä hullu(kin), idea lähti liikenteeseen. Nyt se kuulostaa enemmän […]

Lue blogi

Muistoja reitin varrelta

Blogi ei reissunpäällä syntynyt ihan itsestään, vaan vaati aina jonkin sortin nettiyhteyttä ja pientä rauhaa miettiä kirjoittelua. Videoiden teon Heikki puuhaili itsekseen ja yhdessä tuumin nauhoittelimme selostukset videoihin, mitä erikoisemmissa paikoissa. Tärkeintä nauhotustilanteessa oli löytää paikka, johon ei kuulunut ulkopuolista […]

Lue blogi

Vihdoin Koreassa

Korean saavuttamista ovat kaikki Pikavuorolaiset odottaneet suurella innolla. Ei siksi, että se on reissun viimeinen maa ja pääetappi, vaan siksi, että se on monille kokonaan uusi maa ja valloitus. Lisäksi korealaisten kauneudesta ja maan moderniuden ja tapojen tasosta on kuultu […]

Lue blogi

Viimeiset terveiset Kiinasta – Pikavuoro rantautuu uuteen maahan, Koreaan

Kiina on jätetty taakse ja poliittisesti epäkorrektina vitsinä muotoiltiin junassa matkalla Korean laivaan, että: ”Parasta Kiinassa oli kuolleen kommunistin näkeminen ja pois lähteminen.” Toivottavasti ymmärrätte oikein vitsimme surkeuden? Muutamia hauskoja ja kauniita hetkiä olisi Kiinasta taltioituna ja kerrottavana, ennen kuin […]

Lue blogi

Pekingin puhdas puoli

Mao, Kielletty kaupunki, Kiinan muuri, Pekingin ankka. Siinäpä listaa viimepäivien ohjelmasta. Kaupan päälle dormi-huoneita, pyöreän pöydän ympärillä yhteisöllistä ruokailua, hostellin baarin tarjoamat käsittämättömän vahvat shotit, ja valmista on! Laiva lähtee aamulla kohti Koreaa, jonne muutama Vuorolainen on lennähtänyt jo tänään. […]

Lue blogi

Perjantaipähkinä 25.1.2013 Pekingin saasteiden keskeltä

Pekingin sää ja ilmanlaatu ovat osoittautuneet melko ailahteleviksi. Saapumispäivänämme eteen ei meinannut nähdä ja mittausasemien mukaan pienhiukkasten määrä saavutti lähes 500 yksikön arvon. Alle 50 arvoa pidetään hyvänä ja yli 300 raskaasti ja vaarallisesti saastuneena ilmanlaatuna.   Välissä on ollut […]

Lue blogi

Pikavuoron matkustusnopeus ennätyksissä

Shanghaista matkattiin Nanjingin kautta Pekingiin monille uudella tavalla, luotijunalla. Eipä sitä vauhtia oikein meinannut huomatakaan, kun juna kulki aikataulussaan ja tasaisesti läpi harmaan ja kilometri kilometriltä lumesta vaalemmaksi muuttuvan maiseman läpi. Pieni ravintolakärry kiersi pähkinöitä ja mehuja myyden samalla, kun […]

Lue blogi

Kiinalaiset taksikuskit, oma lukunsa

Kiinan suhteen ollaan ehkä yleisesti oltu hieman hitaasti lämpeneviä Pikavuorolaisten keskuudessa. Mukavuudenhaluisimmat ovat tuskastuneet jo aikapäivää sitten siihen, että kun yhteistä kieltä ei löydy on vastaus todella usein, ja ilmeisesti varmuuden vuoksi NO –  ei. Toisin, kuin monille Thaimaassa matkustaneille […]

Lue blogi

”Vaarallinen, mutta kaunis kaupunki”

Shanghaissa on sattunut ja tapahtunut. Muutamakin herra seurueestamme on joutunut huijauksen kohteeksi, mutta hyvillä mielillä huomenna tämä kaupunki kuitenkin taaksemme jätetään.   Aloitetaan niistä hurjemmista tarinoista. Eräs hierontaa etsinyt Pikavuorolainen oli opastettu keskustan vilkkaalta ostoskadulta hieronnan sijaan nuhjuiseen kuppilaan, josta […]

Lue blogi

Perjantaipähkinä 18.1.2013

Teen harrastajien kysymys Hangzhousta. Mukavaa Pähkinää!   http://youtu.be/k9jAjycZDIM Oikein tietäneiden kesken arvotaan matkailuaiheinen palkinto. Vastausaikaa on seuraavaan Perjantaipähkinään asti, jolloin Rantapallon toimitus arpoo ja kontaktoi voittajan.

Lue blogi
Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy