Viime viikonloppuisen sunnuntai-iltapäivän lämmin auringonpaiste helli Etelä-Amerikan pikavuoroetapin viimeisimpiä käänteitä kuuntelemaan kokoontunutta parikymmenpäistä joukkoa Helsingissä. Mainiosta säästä huolimatta palaverin aikana alkoi kuitenkin käydä ilmeiseksi, että horisonttiin oli, kielikuvaa käyttääkseni, kerääntynyt jo sangen synkkiä pilviä. Mukaan ilmoittautuneita matkustajia nimittäin […]
Etelä-Amerikka
Darién Gap – Keski-Amerikan hidaste maantiematkailulle
Muutama vuosi sitten, junamatkaillessani Siperian halki tulin jutelleeksi samassa vaunussa matkustaneen yhdysvaltalaisen kaverin kanssa, jolla oli kiintoisia juttuja kerrottavanaan Keski-Amerikan viidakoista. Miehen hurjapäiset kaverit olivat tarinan mukaan taittaneet jalan jonkin tiettömän taipaleen, jossa vuolaasti virtaavia viidakkojokia oli pitänyt ylittää […]
Etelä-Amerikan Pikavuoroinfo Helsingissä sunnuntaina 28.7. klo 16
Etelä-Amerikan pikavuoroetappia käsittelevä infotilaisuus pidetään Helsingissä sunnuntaina 28.7. kello 16.00. Koska sekä syksy että matkan alku lähenevät uhkaavasti, lienee tilaisuus viimeinen ennen etapin varsinaista starttia lokakuun lopussa. Pikavuorokippari Jani Laine nimittäin suuntaa kohti Kaakkois-Aasiaa ja Ajokkia jo elokuun alkupuolella, […]
Mietteitä Etelä-Amerikan reitistä
Kuten tulevan Etelä-Amerikan pikavuoroetapin aikataulustakin selviää, reissu alkaa siis virallisesti Chilen pääkaupungista Santiagosta kuluvan vuoden lokakuun lopussa. Reitti kulkee kohti pohjoista pääasiassa mantereen länsirannikkoa pitkin päättyen lopulta Cartagenan satamakaupunkiin Kolumbiaan. Kilometrejä kertyy suunnitelman mukaan noin yhdeksäntuhatta ja aikaa tähän […]