Mitä vähemmän, sitä vähemmän

Pari edellistä päivää on mennyt matkatavaroiden kanssa sählätessä. Repun pakkaaminen on pakollinen paha, mutta tässä vaiheessa, kun lähtöön on kaksi yötä, lienee paikallaan uhrata hommalle ajatus tai pari.

Olen melko askeettisen linjan noudattaja, mitä tulee reissuroinaan. Joskus maailmalla näkee amerikkalaisia college-poikia, joilla on koko omaisuus mukana kuuteen reppuun ja urheilukassiin pakattuna. Siinä sitten hikoilevat tropiikin poltteessa ja yrittävät epätoivoisesti tunkea tavaroitaan vahingoniloisena hymyilevän tuk tuk -kuskin kyytiin.

Ihminenhän pärjää tarvittaessa hyvin vähällä määrällä tavaraa, mikä unohtuu täällä länsimaisen tavaranpaljouden keskellä. Useimmat meistä pakkaavat matkalle mukaan enemmän tavaraa kuin suurin osa maailman ihmisistä tulee koskaan omistamaan*. Siitä pitäisi lähteä, että kaikki tavara kulkee selässä ja vielä itsensä kantamana.

Tämä pätee tietysti sitä paremmin, mitä lämpimämpää on.

Pikavuoron reittillä ei ensimmäisinä viikkoina ole. Mukaan tarvitaan siis kohtalaisen tukeva setti talvivaatteita ja esimerkiksi makuupussi bussissa yöpymistä varten.

Varmaan turha erikseen suomalaiselle alleviivata, paljonko kunnollinen talvitakki vie tilaa. Alleviivataan nyt kuitenkin: noin puolet rinkan tilavuudesta. Makuupussista puhumattakaan.

Toinen sääntö on, ettei matkalle saa ottaa mukaan mitään sellaista, josta ei pysty luopumaan.

Tämän vuoksi karsastan elektroniikan raahaamista matkoille. Mp3-soitin, kännykkä ja pieni digipokkari mahtuvat taskuun piiloon eivätkä paina paljoa. Myöskään sitä iPhonea ei välttämättä tarvita, vaan laatikossa pölyttyvällä Nokian karvalakkimallilla pärjää mainiosti.

Kaikki ylimääräiset hilavitkuttimet ovat nimittäin desperadoille hunajaa. Viimeksi kiinalaisessa yöbussissa viereisen punkan kanadalaiselta kaverilta katosi yö aikana kaksi päivää vanha digijärkkäri. Kaveri oli kyllä sen verran vannoutunut kukkaiskansan edustaja ja luonnonyrttien ystävä, ettei antanut omistussuhteen muutoksen horjuttaa tasapainonaan universumin kanssa.

Jos nyrkin kokoinen mötikkä on paikalliselle esimerkiksi vuoden palkan arvoinen, ymmärtää hyvin, että rehellisenkin ihmisen moraali joutuu tilaisuuden tullen koetukselle.

Nyt kuitenkin tätä blogia ja muita töitä varten mukaan on pakko ottaa kannettava tietokone ja isohko Sonyn järjestelmäkamera. Molempiin tietysti tarvittavat piuhat, laturit ja suojalaukut.

Matkaan lähtee myös videokamera (kiitos Mikki!), joten luvassa on blogi-päivityksiä liikkuvan kuvan muodossa. En ole ihan varma, onko tämä lukijoiden ja katsojien kannalta hyvä asia, mutta joka tapauksessa videopläjäyksiä on tulossa.

Näiden lisäksi pakolliset setit vaihtovaatteita, hygieniatuotteita ja niin edelleen. Näitäkin pakatessa kannattaa muistaa, että ihmiset pukeutuvat ja pesevät kainaloitaan myös Suomen ulkopuolella. Koko vaatekaappia tai lähi-Alepan saippuahyllyä ei kannata ottaa mukaan.

Roinaa siis riittää.

Onneksi kuitenkin mennään kohti lämpimää eikä toisinpäin. Ainakin tuo lämmin, mutta Forssan kunnan kokoinen nepalilainen villatakki saa etsiä uuden omistajan heti, kun lämpötila sen sallii.

* Lähde: Timo T. A. Mikkosen stetson