Luonnonihmeissään

Pohjoisen kostea keli on muuttunut keskiosien karuun kuivuuteen. Vehreys on vaihtunut loputtomaan erämaahan, jossa huoltoasemat, ruokailupaikat ja muut mukavuudet ovat kovin harvassa.

Melkein kolme päivää on maisema näyttänyt samalta, kun satunnaisia pysähdykisä matkanvarren tuppukyliin ei lasketa. Matkustajan silmät alkavat jo vähitellen väsähtää itseään toistavaan näkymään – voi vain arvailla, miltä tuntuu istua ratin takana, kun tie jatkuu viivasuorana horistonttiin, eikä mutkaakaan ole näköpiirissä.

Tykittäminen on kuitenkin tuottanut tulosta. Darwinista on pakoputkipulmistakin huolimatta tultu yli 2000 kilometrin päähän. Aasian-pätkän rauhallinen etenemistahti onkin vain kaukainen muisto – nyt mennään eikä meinata.

Viimeisimpänä aavikko-osakilpailuna käytiin varsinen erämaaetappi, kun Pikavuoro siirtyi Alice Springsin kaupungista yhä syvemmälle Australian syövereihin. Viitisensataa kilometriä taitettiin vain parin lyhyen happihyppelyn voimalla. Tällä tahdilla perille Melbourneen voidaan jopa keritäkin ajoissa.

Kuunvalossa voi melkein erottaa aavikolla kohoavan Ulurun kivimonumentin, jonka juurella ehdittiin auringonlaskun aikaan jo käydä kääntymässä. Vähitellen sumenevissa silmäluomissa vilistää edelleen kuiva aro ja iholla tuntee yhä auringon poltteen. Vaikkei äärirajoilla missään nimessä vielä liikuta, tulee uni tarpeeseen. Kisakestävyyttä alkaa jo tarvita.

Tällä kertaa palautumisaikaa on kuitenkin kovin vähän, sillä aamuyöstä suunnaksi otetaan taas kivinen luonnonihme, jonka luo päristellään todistamaan auringonnousua. Lähtöön on tätä virkettä kirjoittaessa aikaa tasan viisi tuntia, jotka matkustajat viettävät omien mielitekojensa mukaisesti.

Tyyriiden kansallipuistomaksujen jälkeen kustannustehokkuus tuntuu olevan päivän sana ainakin pystyttetyjen telttojen ja bussissa tuhisevien pikavuorolaisten lukumäärän perusteella.

P.S. Pikavuoron GPS-laite koki kosteuden takia kovia eikä tällä hetkellä toimi. Uusi saataneen bussin kyytiin Cairnsissä, kunhan autiomaasta päästään jossain vaiheessa pois.

Huomenna, internetyhteyksien salliessa, luvassa ainakin kuvareportaasia isolta kiveltä! Sillä välin on vielä aikaa keksiä Ajokin sijaiselle nimi!

—

The wet north has, little by little, transformed into the dry middle. There are no more trees, no more cities. I used to wonder why they call this place ‘the bush’. Well, I don’t anymore – bush is, basically, the main ingredient of Central Australia.

Although the landscape has not really changed for days, we have come over 2000 kilometers from Darwin. The relaxed pace we employed in Asia has now evolved into serious driving. Today, for example, we drove about 500 kilometers from Alice Springs to Uluru without having any longer breaks. And this will be the name of the game if we want to reach Melbourne in time.

At the moment, the bus is quiet – snoring is the only thing that breaks the absolute silence. Some of the tired passengers are spending the night in the bus while others took the effort to buy tents. Anyhow, it is not going to be a very long night.

In just few hours we will be heading back to Uluru to witness the sunrise at the natural wonder. Hopes are high; at least the sunset we managed to see tonight was absolutely beautiful.