Pikavuoron pysähdys Kota Bharussa jäi lyhyeksi – Ajokki pyyhälsi ulos kaupungista vain reilut 12 tuntia saapumisensa jälkeen.
Asialliset yöunet sekä länsimainen, rasvapitoisuudeltaan korkea ateria ajoivat asiansa ja lähtöaamuna pikavuorolaiset uhkuivatkin itsevarmuutta. Valitettavasti bussi ei ollut matkustajien tavoin vielä täysin toipunut edellispäivän rasittavasta vuoristoetapista. Paikallisen fikserin ja liuhulettisen mekaanikon avulla auto saatiin silti piakkoin lähtövalmiiksi ja matka jatkui.
Ajopäivä oli tällä kertaa kevyemmästä päästä. Reippaassa tunnissa Kohta Bharun nelikaistaiset, pakokaasujen täyttämät tiet vaihtuivat Kuala Besutin uneliaaseen kalastajakylämeininkiin. Yömarkkinoiden ruokakojut huolehtivat matkustajien ravitsemisesta, mukavahko rantahotelli asuttamisesta ja taisipa erään kiinalaisputiikin tiskin alta löytyä hieman terävämpääkin virvoketta.
Aamun valjetessa kymmenen matkaajan vahvuinen seurue suuntasi kohti Perhentianin paratiisisaaria. Vaikka paahtavan auringon jäljet näkyvät edelleen iholla, teki turkoosissa merivedessä ja valkoisella hiekkarannalla vietetty päivä terää. Päiväunienhuuruiseen rantatunnelmaan pääsyä edesauttoi huomattavasti myös se, ettei rantapätkällä pikavuorolaisten lisäksi muita sitten ollutkaan.
Paratiisisaarien pysähtyneeseen tunnelmaan on helppo jämähtää. Omalla kohdallani transsi nimeomaan jäi päälle aiheuttaen akuutin uupumisreaktion pikaveneen rantautuessa satamaan. Merenelävillä höystettyä nuudeliateriaa nimittäin seurasi totaalinen tajunnan menetys.
Iltaseitsemältä nukahtamisessa on toki hyvätkin puolensa. Vallitevalla vuorokausirytmillä herääminen on poikkeuksetta täyttä tuskaa, mutta tällä kertaa nouseminen ennen aamuviittä ei tuottanut ongelmia lainkaan. Kylän kaduilla palloilut kukkokin alkoi kiekua vasta kuuden maissa.
