Uusi aamu, uusi maa, johan tässä paikallaan oltiinkin. Bussissa todettiin, että vähän olikin jo ollut ikävä Ajokin tuttuja penkkejä. Ja koska Pikavuoro ei olisi Pikavuoro ilman satunnaista säätämistä ja vääntämistä, aloitettiin aamu pitkästä aikaa kunnon sähläämisellä. Meille oli Transnistrian rajalla ojennettu brosyyri, joka kehotti turisteja rekisteröitymään viranomaisille 72 tunnin kuluessa maahan saapumisesta. Asian oli tarkoitus koskea vain Transnistrian läpi kulkevia, koska kiusa se on pienikin kiusa, sillä Moldovahan ei tunnusta pikkumaan itsenäisyyttä, vaan sille se on edelleen vain kiusaa tekevä maakunta.
Tätä kyseistä toimitusta varten keräännyimme aamulla maahantuloasioita hoitavan viraston eteen. Ajokki tukki liikenteen, torvet soivat. Virasto ei ollutkaan siinä missä sen piti. Lopulta selvisi, että homma oli sittenki hoidettu jo Transnistrian rajalla, ja rekisteröintileiman virkaa toimitti pieni passin väliin tuupattu käsinkirjoitettu paperinpala. Paitsi että yhdellä matkustajalla ei ollut tätä paperinpalaa tallella. Eikä sitä saa tästä virastosta, menkää muualle. Bussi parkkiin, ja kahden tunnin odottelun jälkeen asiaa selvittämän lähtenyt kaksikko palasi kikattaen kertomaan ettei koko lappua tarvita sittenkään, koska tiedot ovat sähköisenä tietokannassa. Tietenkin ovat, mutta sitä vain on kovin vaikea näissä byrokratiaa ja leimaamista rakastavissa maissa aina välillä uskoa.
Matkaan päästiin lopulta pari tuntia aikataulusta jäljessä. Ajelimme rajan viertä läpi pikkukylien, joiden tienvarsilla lounasti lehmiä, kalkkunoita ja vuohia. Maasto oli aiempaa kumpuilevampaa ja monin paikoin tietä reunustivat viinitarhat. Lounasta pysähdyttiin nauttimaan Moldovan puolella Cahul-nimisessä rajakaupungissa. Kovin venäläistä oli täällä pääkaupunkiin verrattuna. Kyltitkin muuttuivat kyrillisin kirjaimin kirjoitetuiksi.
Moldovan rajalla meiltä ei turhia kyselty, passit kerättiin nippuun ja ojennettiin yhdessä auton papereiden kanssa tullikoppiin, josta ne palautuivat ennätysnopeasti. Huokaistiin jo helpotuksesta, Romaniahan on EU-maa, joten sen rajalla ei olisi enää mitään hämminkejä odotettavissa. Väärin luultu. Ajaessamme portista rajakopeille, alkoivat porttien valot vilkkua ja hälytyssireenit huutaa. Hetken pähkäiltyämme ajoimme mekkalasta huolimatta portista läpi. Oikeaa ajokaistaa arvottiin hetki, ja väärinhän sekin meni; olimme kurvanneet suoraan diplomaattikaistalle, ja sehän ei toki käynyt. Pakitimme rahvaan jonoon, jossa selvästi hämmentynyt tullivirkailija pysäytti Ajokin kertoen sen aiheuttaneen portissa säteilyhälytyksen. Pienen maalaisraja-aseman henkilöstö ei tuntunut ymmärtävän hienosta hälytysjärjestelmästään oikein mitään, joten mekin jätimme selittämättä Ajokin mahdollisesti keränneen itseensä Tsernobylin retkeltä maaperää, jonka säteilyarvot ylittivät mittarin herkät raja-arvot. Selvennyksenä mainitakoon, että liikuimme ydinvoimalan suoja-alueella käytetyn säteilyä mittaavan laitteen mukaan koko ajan reilusti alle turvalliseksi määritellyn säteilyrajan alapuolella, joten raja-aseman sensorit oli säädetty erittäin matalankin säteilyn rekisteröiviksi. Tällaista laitetta ei kukaan pikavuorolaisista ollut ennen raja-asemilla havainnut, tosin emme olisi havainneet nytkään, ellei se olisi alkanut huutaa kohdallamme.
Tullivirkailijoiden käytyä Ajokin läpi säteilymittareillaan, jotka eivät reagoineet bussiin mitenkään, saimme helpotukseksemme luvan lähteä. Tilanne oli selkeästi täysin uusi kaikille osapuolille, ja virka-ajan loppuminenkin taisi painaa rajahenkilöstön mieltä. Jollain toisella raja-asemalla asiaa ei ehkä olisi jätetty tähän, mutta ilmeisesti meidät todettiin sen verran vaarattoman oloiseksi porukaksi, että tuskin olisimme Romaniaan ydinjätettä rahtaamassa. Matka jatkui leppoisasti auringonlaskun värjäämien kukkuloiden keskellä suhteellisen hyvää tietä ajellen. Asumukset muuttuivat heti rajan jälkeen hieman vaatimattomammiksi, ja tiellä näkyi aiempaa enemmän hevosvetoisia kulkupelejä. Yöksi jäimme Braila-nimiseen kaupunkiin, ja huomenna jatketaan pienen kaupunkikierroksen jälkeen ajelua kohti Mustanmeren rantakaupunkeja.
