Matka Abu Simbelistä Aswaniin (kirjoitetaan myös Assuan) jatkui sunnuntaiaamuna. Reittimme kulki armeijan hallinnoimaa tietä, joten jouduimme ajamaan reilun 200 kilometrin matkan saattueessa. Saattue lähti liikkeelle kello kymmenen. Afrikan aikaa ei enää tunneta, vaan lähtö todellakin oli täsmälleen kymmeneltä. Meille meinasi […]
Kuukausi: maaliskuu 2015
Sudan matkailumaana
On pakko palata vielä hetkeksi Sudaniin. Maa oli monessa suhteessa tähänastisen matkamme hämmentävin. Mielikuvat maasta olivat rakentuneet lähinnä uutista kuullun perusteella. Sudan itsenäistyi 1956 ja siitä saakka maan historia on erilaisten konfliktien sävyttämä. Noin 35 miljoonan asukkaan maa on kärsinyt […]
Afrikan etapin viimeinen rajanylitys
Saavuimme Sudanin ja Egyptin rajalle hieman ennen yhtätoista lauantaina. Raja sijaitsi reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Wadi Halfan kaupungista. Tiesimme ennakkoon rajan olevan haastava, joten olimme hommanneet fikserin hoitamaan meidät yli. Sudanin puolella meitä vastaan tuli siististi pukeutunut, hyvää englantia puhunut […]
Nubian aavikko – ajopäivät Pohjois-Sudanissa
Matka Khartoumista Egyptin rajalle otti kaksi päivää. Matkan aikana maisemat olivat pelkkää aavikkoa. Kylät, joissa oli tarkoitus yöpyä, olivat niin alkeellisia, että katsoimme parhaaksi yöpyä Ajokissa. Kaksi päivää matkasimme kuumassa autossa käymättä suihkussa. Tässä kuvakooste päiviltä. Tänään soi: Animals – […]